Nokian (tai siis HMD:n) uudet retropuhelimet on todella jännä konsepti. Ostin 3310 luurin (kuvassa vasemmalla) heti kun se tuli myyntiin. Myöhemmin siitä tuli markkinoille myös 3G-malli, mutta kyseisen päivityksen hyöty jäi itselleni hieman epäselväksi.
Nyt myyntiin tulleessa uudessa “banaanissa” eli 8110 4G:ssä (kuvassa oikealla) on kuitenkin huomattavasti enemmän uutta. Niinpä sellainen päätyi minunkin ostoskoriin ja aiempi 3110 lähti kiertoon perhepiiriin.
Uudessa “banaanissa” on nopea 4G datayhteys ja se toimii tarvittaessa myös wifi-tukiasemana läppärille, tabletille ja muille laitteille, joissa sim-korttipaikkaa ei ole. Luurista löytyy wifin lisäksi myös bluetooth ja GPS. Käyttöjärjestelmä on Linux-pohjainen KaiOS.
Nähtäväksi jää onko nykytekniikalla terästetty retropuhelin hyödyllisempi kuin pelkkään puhumiseen ja tekstaamiseen tarkoitettu 2G-puhelin. Veikkaisin, että käyttöä tulee enemmän tälle vehkeelle. Nokia 8110 4G:n ensivaikutelma on erittäin hyvä, vaikkakin näppäimet on vaikeita paineltavia. Tällaisessa puhelimessa käytettävyys on kuitenkin aika sivuseikka.
Hyvä HMD / Nokia! Pitänee joskus tutustua myös niihin älypuhelin-malleihin…
Vuosittain toistuva Kaljakellunta-tapahtuman kauhistelu on jälleen kuumimmillaan. Joen rannalle jäi taas kerran jätettä, jota osallistujien pieneen vähemmistöön kuuluvat hölmöläiset sinne jättivät. Liki täydellisen ja äärimmäisen leppoisan kesätapahtuman mainetta tahraava hölmöily onkin jälleen herättänyt kukkahattutädit ja kaiken hauskan kieltäjät helle-horroksestaan. Ja kaikkia heitä tuntuu yhdistävän yksi asia niihin roskaajiin: kenelläkään ei ole mitään rakentavaa sanottavaa eikä ratkaisuja ongelmiin.
Vähintä mitä jokainen voisi tehdä ennen netissä huutelua ja “maailman suurimman ympäristökatastrofin” uhriksi tekeytymistä, olisi tutustua tapahtumaperinteen historiaan ja hahmottaa se miksi Kaljakellunta on sellainen kuin se on.
Tuon linkin takaa avautuvan muistelun lukemalla voi saada myös kuvan siitä mitä tapahtui vuosina 2005-2009, kun pari henkilöä yritti omilla kasvoillaan tehdä tapahtumasta siistimmän ja tiedottaa asioista. Kyseessä oli juuri tuolloin tapahtuman suosion suurin kasvuvaihe ja järkevästi toimimalla tapahtumaperinne olisi voitu tuolloin ohjata “paremmille raiteille”. Toisin kuitenkin kävi. Tuon oikeudenkäynti-episodin jälkeen vapaaehtoisia Kaljakellunnan vastuunkantajia ei ole liiemmin näkynyt paria poikkeusta lukuunottamatta. Syyttelemällä saa yleensä aikaan enemmän negatiivista kuin positiivista.
Itse olen kirjoittanut Kaljakellunnan ongelmista ja niiden mahdollisista ratkaisuista lukuisia kertoja sekä käynyt myös keskustelemassa ongelmista Helsingin ja Vantaan kaupungin edustajien kanssa. Olen lisäksi peräänkuuluttanut Kaljakelluntaan jotain samantyyppistä järjestelyä / organioisointia, jolla Transsegre-jokitapahtuma järjestetään Espanjassa. Ja tietysti olen lukuisina vuosina kantanut oman pienen korteni kekoon hoitamalla omien roskieni lisäksi muidenkin roskia pois joesta.
Tämän vuoden tapahtumassa meidän kolmen veneen seurueen saaliiksi tuli kymmeniä hylättyjä tölkkejä, viitisen hyljättyä kumivenettä, pumppuja ja kaikenlaista muutakin roskaa. Eihän se kivaa ole muiden sotkuja siivota, mutta ei se nyt päivää pilaakaan, kun on hyvää juomaa, seuraa ja musiikkia mukana. Suosittelen muillekin! Antaa hyvän omantunnon lisäksi vähän perspektiiviä asioihin. Kaljakellunnassa on hauskaa jopa vapaaehtoisesti siivoillen! Kuinka monesta tapahtumasta voi sanoa samaa?
Mutta koska tämän aiheen ymmärtäminen on monille niin vaikeaa, yritän purkaa koko hässäkän tässä nyt vielä osiin siten kuin itse asiat näen:
1. Hyvää ja laillista toimintaa
Ensinnäkin täytyy hyväksyä se tosiasia, että Kaljakelluntaa ei voida kieltää eikä siinä olisi mitään järkeäkään. Nollabudjetilla toteutuva ja tuhansia ihmisiä vuosittain vetävä iloinen kesätapahtuma, joka on tunnettu ulkomaita myöten, on todella harvinainen ja positiivinen asia Vantaalle, Helsingille ja koko Suomelle. Kaljakellunta-perinteestä saa ja siitä tulisikin olla ylpeä. Suomessa on kokoontumisvapaus ja jos joku haluaa hypätä isommalla porukalla jokeen niin siitä vaan! Thumbs up!
2. Roskaaminen
Seuraava myönnettävä tosiasia on se, että tapahtumassa on vuodesta toiseen jatkuva roskaamiseen ja siivoamiseen liittyvä ongelma, josta jonkun tahon tulisi ottaa torjuntavastuu. Taho voisi olla vapaaehtoisista koostuva ryhmä, kaupungin (Helsinki/Vantaa) organisaatioon kuuluva taho tai vaikka yritys.
Tällaisen tahon löytäminen voi kuitenkin olla vaikeaa monestakin syystä. Missä esimerkiksi kulkee se raja, jossa tällainen aktiivinen ja virallisesti tapahtuman eteen toimiva taho katsottaisiin tapahtuman järjestäjäksi ja sitä kautta velvolliseksi ties minkälaisten lupien hakemiseen? Ja mistä tällainen taho saisi rahoituksensa? Byrokratia ja vastuulliseksi joutuminen pelottaa niin paljon, ettei kukaan tahdo laittaa lusikkaansa siihen soppaan. Jopa WWF kieltäytyi aikoinaan yhteistyöstä, kun pyysin heitä tiedottamaan joen roskaamisen haitoista. He eivät halunneet olla missään tekemisissä tapahtuman kanssa. Aika outoa, jos ajattelee mihin jokeen jäävä jäte saattaa päätyä..
3. Raha-asiat ja faktat
Kaljakellunta on ilmaistapahtuma eli kukaan ei suoranaisesti hyödy siitä mitään taloudellisesti. Voitaisiin tietysti arvioida paljonko Vantaan ja Helsingin alueen yritykset hyötyvät siitä, että paikalle virtaa vuosittain tuhasia ja tuhansia osallistujia, joista jokainen tekee alueella ostoksia ja osa viettää vielä jatkot ja yöpymisetkin alueella. Eli onko kaikki oikeasti pelkkää miinusta vai tuoko tapahtuma myös tuloja?
Vantaan ja Helsingin kaupunkien edustajat ovat toistuvasti nostaneet esiin jättimäiset siivouskulut (n. 40 000 euron luokkaa per tapahtuma). Tämä herättää omassa laskentayksikössäni vakavia kysymyksiä. Onko todella niin, että tällainen määrä veronmaksajien rahaa saadaan upotettua siivoukseen vuosittain ja silti joen rannasta löytyy jätettä valtavat määrät, joista revitään isoja negatiivisia lööppejä? Onko siivouspalvelut kilpailutettu vai vetääkö joku rankasti välistä tekemättä lainkaan työtään?
Itse voin vaikka heti perustaa yhdistyksen, joka ottaa vastuun tapahtuman siivouksesta, jos kaupunki lupaa maksaa tuon summan perustamalleni yleishyödylliselle yhdistykselle vuosittain. Ja lupaan, että kellunnan jälkeisenä päivänä joesta ei enää löydy sitä “valtavaa määrää jätettä”…
Mutta toisaalta – tässä tultaisiin taas siihen järjestäjä-vastuuseen eli voitaisiinko tällainen kuvitteellinen yhdistys sitten katsoa järjestäjäksi, jolle tulisi taas muutakin vastuuta kuin vain siivous?
4. Hölmöläislandia vs muu maailma
Lopuksi nostan vielä kerran esille kysymyksen: Mikä tekee Suomesta niin hankalan maan, ettei täällä voida edes ilakoida kesähelteellä joessa samaan tapaan kuin esim. Espanjan Transsegre-tapahtumassa? Miksei tapahtumalla voi olla kaljafirmoja sponsoreina? Miksei tapahtumaa kehitetä yhdessä Helsingin ja Vantaan kaupunkien kanssa positiiviseen suuntaan? Joen rannalle mahtuisi myös monenlaista muutakin tapahtumaa Kaljakellunnan kylkeen, jos siitä haluttaisiin jotain lisätuloja. Oluen ja viinin maistelua, bändejä ja mitä ikinä…
Noh, itse en jaksa asiaa enää tämän enempää jauhaa. Ehkä tämä aihe vaatii vielä toiset 21 vuotta pohdintaa veneessä kelluen. Kiitos taas kaikille kanssakellujille – varsinkin niille, jotka hoiti omat roinansa pois joelta. Ja niille muillekin vähän huonommin toimineille haluan lähettää tsemppi-terveiset. Ensi kerralla homman voi hoitaa paremmin ja tiedottaa sen tärkeydestä kavereillekin.
Viime vuonna muistelin Kaljakellunnan 20-vuotista historiaa useamman jutun voimin. Tänä vuonna tarkoitus on mennä enemmän “tarkkailu-meiningillä”. Jotain live-juttua tehdään myös tapahtuman lähtöpaikalta LiveLähetin facebook-sivulle. Laitan tuotokset jälkikäteen myös tähän blogiin. Parhaiten kuitenkin saat tunnelmista kiinni tulemalla itse paikan päälle. Tapahtuman nettisivut: http://www.kaljakellunta.org/kaljakellunta-2018/
Viime vuoden lopulla hommasin 4K OLED -telkkarin ja kirjoitin kokemuksista jotain tänne blogiinkin. Sittemmin videotykki alkoi tuntumaan vähän turhalta ja luovuin siitä ja kankaasta kokonaan. Päätös jäi kuitenkin kaivelemaan mieltä. Vaikka 4K OLED HDR -telkkarin kuva on älyttömän upea – siis käytännössä virheetön, eivät leffat kuitenkaan näytä yhtä vaikuttavilta telkkarista edes UHD 4K -levyiltä katsottuna. Eli isompaa kangasta tuli kuitenkin lopulta ikävä.
Muutama päivä sitten lankesin. Ensin löysin hyvästä tarjouksesta 100″ Grandview-valkokankaan ja jo seuraavana päivänä marssin ostamaan uutta projektoria. Budjetti oli tiukka, joten päädyin vielä kerran Full HD -projektoriin (BenQ W2000). Entinen tykkini oli malliltaan BenQ W1210ST ja kangas oli Grandview 92″. Vanhojen ja uusien laitteiden välillä ei siis ole kovin suurta eroa, mutta pieni upgradetus tuli kuitenkin tehtyä. Lisäksi siirsin kankaan toiseen huoneeseen, jossa on parempi äänentoisto.
Full HD tykin valitaan vaikutti pari asiaa: Edullisissa 4K-tykeissä käytetään ns. pixel shifting -tekniikkaa eli “feikattua 4K:ta” ja muutenkin noin älytön resoluutio tuntuu vielä hieman turhalta panostukselta leffakäytössä. Elokuvaelämyksen saavuttamisessa kuvan koolla on kuitenkin isompi merkitys kuin pikselien määrällä. Ja Full HD -tykit ovat hintaansa nähden nykyään erittäin hyvä sijoitus. Päätöksenteossa helpotti sekin tosiasia, että oma leffakirjasto koostuu pääasiassa Blu-ray leffoista eivätkä UHD-kiekot nykyisellä hintatasolla ole ollenkaan houkuttava sijoituskohde (muutamia olen toki ostanut demokäyttöä ja testausta varten).
4K-tykin hommaaminen tulee varmaan ajankohtaiseksi sitten, kun aitojen 4K laser-projektorien hinnat tippuu jonnekin 1000-2000 euron välille. Eli ehkä seuraava projektori on sitten sellainen. Nyt olen kuitenkin taas erittäin tyytyväinen full hd -tykittelijä. Suosittelen muillekin!
P.S. Aiempi Lunki-blogin kirjoitus aiheesta löytyy täältä. Olen myös haastatellut Pop Up Kinon vetäjää Janne Hulkkosta Livelähetin puitteissa (marraskuussa 2017):
Oletko koskaan tuskaillut Nintendo Wii:n / Wii U:n sensor barin tai Playstation Eye -kameran kanssa ja miettinyt miten vimpulan saisi aseteltua television päälle tai alle? Tuttu tunne. Nykyään televisiot on niin ohuita, ettei niiden päällä saa pysymään yhtään mitään. Yhä useammin televisiot myös asennetaan seinälle, joten niiden allakaan ei ole mitään tasoa kyseisille härpäkkeille.
Itsekin painiskelin tämän ongelman kanssa aiemmin. Aina kun halusin käyttää noita laitteita, jouduin virittämään tv:n alle jonkun väliaikaisen pöydän ja vetämään johdot konsolille. Monesti pelaaminen jäi pelkästään sen takia, etten jaksanut alkaa säätämään.
Tätä kesti kuitenkin vain siihen asti, kunnes hommasin Playstation VR:n. Sen mukana tuli PS4-kamera, joka pysyy ohuenkin tv:n päällä.
Hienointa tässä on se, että itse kameran saa irti telineestä, joka lepää tv:n päällä. Ja tuon telineen päälle voi sitten laittaa myös ne vanhemman malliset tunnistimet.
Nintendo Wii / WiiU tunnistin PS4-telineessäPlaystation 3:n Eye-kamera samassa PS4-telineessä
Nyt kaikkien tunnistimien kaapelit kulkee näytön luo kaapelikourussa ja tv:n päälle nostan aina sen tunnistimen, jota sillä hetkellä tarvitsen. Muut tunnistimet odottaa tv:n ja seinän välissä vuoroaan piilossa. Ei enää piuhojen tai väliaikaisten pöytien virittelyä. Näppärää.
PS4:n oma kamera telineessä, muut tunnistimet ovat tv:n takana jemmassa ja kaapelit kulkee kourussa
Videopeleissä tapahtuu nykyään vain harvoin niin isoja kehitysaskeleita, että aiheesta jaksaisi aidosti innostua. Resoluutio ja graafinen näyttävyys on tietysti parantunut vuosien ja vuosikymmenten myötä, mutta periaatteessa eletään edelleen samaa 3D-pelaamisen aikaa, joka alkoi ensimmäisistä 32-bittisistä konsoleista.
Ensimmäisen Playstationin Wipeout ja Tekken tuntuivat oikeasti paljon upeammilta ja mullistavammilta kuin samojen pelisarjojen uusimmat tekeleet. Uuden Nintendo Switchin Super Mario Odyssey on käsittämättömän hieno, mutta silti se kalpenee Super Mario 64 -pelin aikoinaan aiheuttamille fiiliksille. Samoin alkuperäisen XBOX-konsolin Halo oli ja on edelleen se paras Halo-elämys.
Pyörää on kyllä yritetty keksiä moneen kertaan uudelleen ja toki uusia hienoja pelisarjoja on tullut. Monet pelit ovat myös sellaisia, jotka eivät olisi edes olleet mahdollisia vanhoilla koneilla. Kyseessä on silti pääosin “lisää samaa mutta parempana” -kehityskaaren tuotokset. Kehitys on ollut niin asteittaista ja yllätyksetöntä, että sitä voisi verrata vaikka nyky-Applen meininkiin – ihan hienoa, mutta kuitenkin tylsää kun muistelee menneiden vuosien isoja teknisiä harppauksia ja uutuuden viehätystä.
Liiketunnistimet, kosketusnäytöt ja 3D toivat mukanaan vähän isomman kehitysaskeleen ja hypen, mutta lopulta nekään ei olleet niin mullistavia juttuja. Uusinta Pleikkaa ja XBOXia pelataankin edelleen samanlaisilla padiohjaimilla kuin ennenkin. Ja vaikka meilläkin on kotona Wii U ja Switch, pelataan niitäkin ensisijaisesti perinteisillä Classic-ohjaimilla kosketusnäyttöjen ja liiketunnistimien jäädessä usein kokeilujen asteelle. 3D:kin alkaa olla telkkareissa pikkuhiljaa unholaan jäänyt kokeilu.
Noh, joka tapauksessa… Syy miksi aloin naputtamaan tätä blogijuttua on tuo Playstation VR eli Playstation 4 -konsolin virtuaalilasit. Ne onnistui yllättämään itseni todella rajusti. Uskaltaisin melkein väittää, että kyseessä on se kauan kaivattu “seuraava iso askel” interaktiivisen viihteen saralla.
Sain eilen omat kakkulani, kuten aiemmassa jutussa kerroin. VR-kokemus ei ollut itselleni uusi, sillä olin jo aiemmin lainannut laseja kaveriltani ja kokeillut joitain ilmaisia demoja. Nyt pääsin kuitenkin ensimmäistä kertaa kokeilemaan täysiä pelejä ja vielä kunnollisen äänentoiston kanssa (surround / kuulokkeet). Ja hurahdin täysin!
Ilmaiset VR-pelit
Aiemmat kokemukseni perustui siis ilmaisiin maistiaisiin. Ne onkin ihan oiva tapa päästä sinuiksi uuden teknologian kanssa. Paketin mukana tuleva PlayStation VR Worlds on mukava pika-katsaus siihen mitä mahdollisuuksia virtuaali-teknologia tuo tullessaan. PSN Storesta ilmaiseksi ladattava The Playroom VR on myös mukavaa viihdettä varsinkin lasten kanssa (ei uskoisi ilmaispeliksi). Samoin Storesta ilmaiseksi saatava virtuaalinen “mini näytelmä” Allumette oli silmiä avaava kokemus. Itselleni se olikin se isoin WAU-elämys näistä ilmaisista softista, koska se sai minut ymmärtämään, että kyseessä on myös tarinankerrontaan vaikuttava uusi ulottuvuus.
Moss
Mutta mitä tapahtuu kun yhdistetään Allumetten satukirja -tyylinen kerronta ja Playroom VR -pelin osaksi kehitetty tasoloikka-demo ja höystetään yhdistelmä ylisöpöllä hiiri-hahmolla ja mielettömän upeilla kentillä? No siitä syntyy tietysti Playstation VR -pelien uusi kuningas: Moss.
Vaikka en ole vielä pelin puolivälissäkään, on pelin hienous tullut jo selväksi. Välillä on vain pakko pysähtyä ihmettelemään kenttiä.. ensin tuolilla istuen ja päätä käännellen, välillä taas seisaaltaan maailmaa eri kulmista kurkotellen. Tätä on täysin mahdotonta selittää ihmiselle, joka ei ole koskaan kokeillut virtuaalilaseja tai Mossin kaltaista peliä.
Pelaajan eteen avautuu eräänlainen kolmiulotteinen mini-näyttämö, jota pääsee tarkkailemaan jumalankaltaisesta näkökulmasta samaan aikaan päähahmoa ohjaten. Ja kentät on todella upeita! Sanoisin, että PS VR on hintansa arvoinen jo pelkästään tämän pelin ansiosta (ainakin, jos Playstation 4 Pro löytyy ennestään).
Dirt Rally VR
Toinen täysversio-peli, jonka tällä hetkellä omistan, on Dirt Rally VR. Olin tähän asti pelannut kyseisen pelin perus-versiota tavallisella PS4:llä ja XBOX Onella ja ihastellut sen upeaa pelattavuutta. Kyseessä on yksi hienoimmista ajopeleistä koskaan ja käytössäni on ollut myös rattiohjain. Silti nuo kokemukset menetti kaiken hohtonsa sillä hetkellä, kun käynnistin pelin ensimmäisen kerran VR-tilassa. Laseilla ja ratilla pelattuna kokemus on aivan mieletön!
Ne jotka ei ole VR:ää kokeilleet eivät taaskaan voi tajuta mistä puhun. Vasta sen jälkeen, kun on oikeasti istunut virtuaali-Minin puikoissa ja ajanut öistä rallipolkua sata lasissa, tajuaa ettei paluuta tavallisella näytöllä pelaamiseen enää ole. Hienointa tässä on tietysti se, että katseen voi kääntää mihin suuntaan haluaa, jolloin mutkat, vauhti ja koko pelialue on helpompi hahmottaa. Jos kurkottaa sivulle, on näkymä sama kuin oikeasti katsoisi sivuikkunasta ulos. Jos taas kurkottaa eteenpäin, näkee enemmän konepeltiä jne. Eli kyseessä on ihan aito kolmiulotteinen ohjaamo ja ajokokemus.
Rakensin joskus monta vuotta sitten kolmen näytön ajosimulaattorin ja kirjoitin siitä myös tänne blogiin. Dirt Rally VR jättää tuonkin kokemuksen kauas taakse. Ainoa huono puoli on se, että PS VR -lasien resoluutio ei ole niin hyvä, että kaukana näkyvät radan yksityiskohdat pystyisi näkemään tarkasti. Vauhdin huumassa tämä kuitenkin menettää suurelta osin merkityksensä. Ja kuten aiemmin jo sanoin, ei ne uudet Tekkenitkään enää niin mullistavilta tunnu, vaikka resoluutio on vuosien varrella noussut moninkertaiseksi. Nyt eletään virtuaalitodellisuuden ensimmäistä sukupolvea ja teknisistä rajoituksista huolimatta käsillä on taas ne kuuluisat isoimmat elämykset.
(Erikoisesti muuten Moss-pelissä tuota resoluution heikkoutta ei tule lainkaan ajateltua. Siinä kun voi kurkottaa lähemmäs mihin tahansa kohtaan, jolloin haluamansa yksityiskohdan voi katsella tarkempana.)
Littlstar ja 360-videot
Pelien lisäksi virtuaalilasit mahdollistaa myös 360-asteen videoiden katselun. Eli ihan kuin itse olisi kameran paikalla katselemassa eri suuntiin päätä käännellen. Itselläni on Samsungin Gear 360 -kamera, jonka tallenteita voi katsella Littlstar -ohjelmiston avulla PS VR:n kautta. Pitää vain ajaa videot ensin Samsungin softan läpi ja sen jälkeen muuttaa tiedostopääte pieniksi kirjaimiksi (Littlstar ei jostain syytä hyväksy isoilla kirjoitettua MP4-päätettä).
Videoiden katselumahdollisuus tuo huomattavaa lisäarvoa PS VR:lle, koska sen ansiosta laite kelpaa muuhunkin kuin vain Sonyn tarjoaman sisällön kuluttamiseen. Videoiden katselussa lasien keskinkertainen resoluutio tosin tulee kaikkein ikävimmin esille, koska silmä on herkempi huomaamaan aidossa videokuvassa näkyvät virheet ja parempi antamaan anteeksi pelien pikselit.
360-asteen videot ovat tietysti parhaimmillaan silloin, kun ne on kuvattu 360-asteen näkyvyyden lisäksi stereoskooppisena eli kahdella linssillä (3D). Tällaisen sisällön kuvaamiseen tarvittaisiin kuitenkin Insta360 Pro 8K -kamera tai muu vastaava (hinta melkein 4000 eur).
…Ainiin ja tietysti Littlstar-softalla on mahdollista katsoa myös VR-pornoa.. jos nyt sellainen sattuu jotain nörttiä kiinnostamaan. Voin vain kuvitella miten kyseisellä allalla odotellaan sitä, että nämä laitteet yleistyy. VHS:n väitettiin aikoinaan voittaneen Beta-nauhan formaattisodassa juuri pornon ansiosta. Nyt edes kilpailua ei ole eli luulisi vähintään teinipoikia kiinnostavan 😀
Yhteenveto
Loppu-disclaimerina täytyy sanoa, etten ole vielä päässyt testaamaan PC:n Oculus Riftiä tai muitakaan PS VR:n kanssa kilpalevia hökötyksiä. Joissain on kuulemma parempi resoluutiokin. Itse en kuitenkaan PC-koneista tykkää, joten PS VR on käytännössä ainoa vaihtoehto virtuaalitodellisuudesta nauttimiseen ja tähän mennessä olen ollut siihen erittäin tyytyväinen. Joulupukilta ja Sonylta toivoisin nyt paljon lisää jotain yhtä hyvää kuin Moss ja Dirt Rally. Maailmani ei ole noiden jälkeen enää entisensä.
Tänään saapui Saksan Amazonista tilaamani PS VR -paketti. Kyseessä on uusi malli, jota Suomesta ei vielä saa. Uudessa mallissa on muutama parannus verrattuna alkuperäiseen malliin:
HDR-kuva siirtyy boksin läpi telkkarille (vanhassa ei siirtynyt eli boksi piti irrottaa, jos halusi nauttia HDR-kuvasta)
Kuulokeliitäntä ja säätimet on integroitu itse kypärään (ei enää johdossa roikkuvaa remote-pulikkaa)
Kuulokkeille on omat näppärät kiinnityspaikat kypärässä eli ne kulkee nyt kypärän mukana
Yksinkertaisempi rakenne yleisesti
Laite vaikuttaa kaikinpuolin loistavalta. Hintakin oli ihan siedettävä ja toimitus tapahtui UPS:n kyydillä suoraan kotiovelle. Aika outoa, ettei tätä vieläkään saa Suomesta.
Nintendon vanhan 8-bittisen konsolin (NES) uusinta-versio eli ns. Nintendo Classic Mini palaa kauppoihin kesällä. Ensimmäinen erä olikin naurettavan pieni ja monet jäivät nuolemaan näppejään. Kohta sitä siis taas saa. Itse laitoin jo tilauksen sisään 🙂
Tässä jutussa muistelen ensimmäistä yritystäni, Some Solutions Oy:tä ja sen monivaiheista historiaa. Mitä kaikkea sen puitteissa saatiin aikaan? Mitä kommelluksia sen matkan varrelle mahtui? Miksei siitä tullutkaan menestystarinaa? Tämä tarina ajoittuu 2000-luvun ensimmäiselle vuosikymenelle (2000-2011).
Omista viimeisistä hetkistä yrityksen palveluksessa on kulunut jo seitsemisen vuotta, joten luulen pystyväni tarkastelemaan asioita sopivan kaukaisesta perspektiivistä. En mainitse jutussa ihmisiä nimeltä, koska en ole pyytänyt keneltäkään lupaa tämän jutun kirjoittamiseen (voin lisätä nimet myöhemmin, jos asianomaiset antaa luvan). Yritysten nimet kuitenkin mainitsen, koska ne lienee ihan julkista tietoa muutenkin.
Jutun kuvat saa isommaksi klikkaamalla.
Perustaminen
Some Solutions Oy perustettiin vuonna 2000. Idea siitä syntyi minun ja erään toisen ystäväni jutteluista kesken työpäivän. Olimme tuohon aikaan molemmat töissä digimedia-alan yrityksissä (minä olin To the Point Oy:ssä ja kaverini eräässä toisessa yrityksessä, joka teki mobiiliaiheisia juttuja). Elettiin vielä it-kuplan aikaa eli töitä riitti ja it-huumassa työnantajatkin upotti surutta rahaa uusiin rekrytointeihin ja henkilöstön viihtyvyyteen. Emme kaverini kanssa kuitenkaan olleet tyytyväisiä sen hetkiseen elämään. Tuntui siltä, että pitäisi päästä tekemään myös jotain omaa juttua.
Itselläni oli tuossa vaiheessa takana melko luova vaihe työelämässä. Ennen silloisen työpaikan saamista olin ollut vetämässä massiivista Rekolan Kino -projektia, jonka puitteissa toteutettiin myös alueellinen verkkopalvelu, Nettila. Nettila oli Helsingin kulttuuripääkaupunkivuoden osaksi rakennettu verkkopalvelu, joka rakennettiin yhteistyössä Vilma Media -nimisen yrityksen kanssa (sekin yritys taitaa olla nykyään jossain pöytälaatikossa). Olin Nettila-hankkeessa vetäjänä ja juuri sen projektin myötä ajauduinkin digimedia-alalle projektipäälliköksi. Ja niitä töitä tehdessäni taas sitten päädyin perustamaan kaverini kanssa Some Solutions -yritystä vuonna 2000.
Yritykseen tuli alkuvaiheessa osakkaiksi minun ja kaverini lisäksi myös muita tuttuja. Osalle tuli ihan selkeä rooli yrityksen toiminnassa, mutta osa taas oli mukana ihan vain “osakkeenomistajina”. Näin jälkikäteen on tietysti helppo sanoa, ettei koskaan kannattaisi ottaa ketään sellaista mukaan yritykseen, jolla ei ole mitään roolia siinä. Meidän kohdalla tästä ei kuitenkaan onneksi tullut ongelmaa, sillä nämä “ylimääräiset osakkaaat” olivat kavereitamme ja osakkeet vaihtoi myöhemmin omistajaa nimellishinnalla päätyen lopulta henkilöille, jotka oikeasti olivat mukana operatiivisessa toiminnassa.
Ensimmäinen tuoteidea
Some Solutionsin toiminnan piti alunperin perustua kaverini ideoimaan mobiili-/tekstiviestipalveluun, joka mahdollistaisi tekstiviestien lähettämisen isoille joukoille netin kautta. Idea ei nykyään kuulosta kovin mullistavalta, mutta tuohon aikaan tällaisia palveluita ei ollut vielä tarjolla. Tuote olisi tuolloin ollut todella hyvä. Ja jos se olisi saatu rakennettua IT-kuplan vielä kasvaessa, olisimme kaverini ja muiden perustajien kanssa saattaneet hyvinkin päästä ns. eläkkeelle jo ennen 30. ikävuotta. Ihan niin hyvin ei kuitenkaan käynyt…
IT-kupla sanoo poks…
Pian yrityksen perustamisen jälkeen it-kupla puhkesi ja vuosituhannen vaihteen hullut vuodet olivat ohi. Myös yrityksemme perustajiin kuulunut ohjelmoija päätti vaihtaa alaa ennen kuin olimme edes saaneet palvelua valmiiksi. Olimme perustaneet firman velkarahalla eikä meillä ollut mitään mahdollisuutta palkata ketään uutta kaveria koodaajaksi. Kaikki perustui siihen ajatukseen, että perustajat/osakkaat tekevät paljon työtä, joka korvaantuu myöhemmin saatavilla tuloilla. Ja nyt yksi oleellisimmista käytännön tekijöistä oli päättänyt lähteä.
Tuohon aikaan osakeyhtiön perustaminen ei muuten ollut mikään läpihuutojuttu, sillä minimiosakepääoma oli 48 000 markkaa (8 000 euroa). Jouduimme siis oikeasti ottamaan melkoisesti lainaa, jotta saatiin yritys ylipäätään perustettua. Ohjelmoijan lähdettyä tekstiviestipalvelu olisi ehkä voitu vielä jollain konstilla saada kasaan, mutta it-kuplan puhkeaminen ja alkuperäisen jengin osittainen hajoaminen johti kuitenkin siihen, että koko tekstari-homma panttiin hyllylle.
Webbihommiin
Yrityksen taru ei kuitenkaan ollut lopussa. Päätimme vain muuttaa sen fokusta ja jatkaa siitä. Elettiin vuotta 2001 ja olin irtisanoutunut palkkatöistä juuri ennen kuplan puhkeamista. Some Solutions alkoi tässä vaihessa tekemään verkkopalveluita ja nettisivuja asiakkaiden tilauksesta. Kyseisistä keikoista sentään sai rahaa eikä tarvinnut panna olematonta omaisuutta pantiksi oman tuoteidean kehittämiseen. Some Solutions muuntautui siis tavalliseksi digimedia-yritykseksi – tai tuohon aikaan taidettiin kyllä käyttää vielä termiä “uusmediayritys”.
Ohjelmointi-puolen alihankintakumppaniksi löytyi Beam Jive Consulting (vetäjä oli toista kautta tuttu mies). Alihankinnassa oli se etu, ettei ketään tarvinnut ottaa vakituiseksi työntekijäksi palkkalistoille vaan keikoista maksettiin sitä mukaa kun niitä saatiin sisään ja tuotantoon. Graafinen osaaja löytyi osakkaiden joukosta. Minä puolestani otin projektipäällikön roolin. Tein myös sisältösuunnittelun ja html-kooston työosuudet.
Vantaa, Vantaa…
Ensimmäisen tilauksen saimme Vantaan kaupungilta. Meidän tuli uudistaa Nettila-palvelu ja rakentaa se kokonaan uudelle pohjalle. En enää edes muista miten se kuvio meni, mutta lopputulos oli kuitenkin se, että aiemmin yhdistyksen nimissä rakennettu Nettila-verkkopalvelu siirtyi Vantaan kaupungille ja siinä yhteydessä se uudistettiin ja rakennettiin puhtaalta pöydältä Some Solutions Oy:n toimesta. Tässä ruutukaappaus suunnitteluvaiheesta (lopputulos taisi olla jotakuinkin tämän näköinen).
Ensimmäinen tilaus
Uudistettu Nettila oli itse asiassa melkoisesti aikaansa edellä. Siinä oli jopa sosiaaliseen mediaan viittaavia toimintoja. Ideana oli, että kuka tahansa alueen asukas tai organisaatio pystyi julkaisemaan uutisia tai perustamaan Nettilan sisään oman sivunsa (ihan kuten nykyään Facebookissa). Sivut pystyi rakentamaan sekä julkisena että salasanasuojattuna (käytettiin tuolloin termiä extranet). Eli toiminnoissa oli melko paljon samaa kuin myöhemmin julkaistussa Facebookissa. Omilla sivuilla oli myös mahdollisuus valokuva-albumien luontiin, keskustelupalstan avaamiseen jne. Lanseerauksen ajankohtaan (2002) nähden kyseessä oli oikeasti edistynyt palvelu. Myös alkuperäisessä Nettilassa oli ollut näitä “tietokantapohjaisia” toimintoja, mutta uudessa versiossa koko sivusto rakennettiin niiden varaan.
Yrityksen nimi Some Solutions ei siis viitannut alunperin sosiaaliseen mediaan, koska sitä ei oltu tuohon aikaan vielä edes keksitty (ei termiä eikä palveluitakaan). Sattuman kautta Some Solutions kuitenkin päätyi rakentaman jotain sellaista, joka nykypäivänä tulkittaisiin melkeinpä sosiaalisen median palveluksi 🙂
Nettila-projekti poiki myös uusia tilauksia Vantaan kaupunkiin liittyen. Seuraavaksi saimme rakennettavaksi Aviapolis-alueen nettisivut sekä Nettilaa vastaavan alueportaalin rakentamisen Hakunilan suuralueelle. Myös Technopolis tilasi meiltä nettisivujensa toteutuksen. Hommat alkoi siis kehittymään ihan positiiviseen suuntaan. Tässä ruutukaappaus yrityksemme nettisivuilta tuohon aikaan.
Some Solutionsin nettisivut silloin joskus..
Tässä ruutukaappaus Hakunilan alueportaalista (suunnitteluvaiheen ruutukaappaus):
Nettila-ideaa hiottiin ja parannettiin ja sen pohjalta avattiin Hakunilan alueportaali.
Kovaa työtä, vähän palkkaa
Vuodet vieri ja keikkoja tuli lisää, mutta toiminta oli kuitenkin niin pientä ja epäsäännöllistä, että palkkaa pystyi nostamaan vain tuntiperusteisesti. Palkkatöitä jouduttiin siis tekemään vaihtelevasti oman yrityksen rinnalla. Tämä oli tietysti erittäin rasittavaa ja kunnollisten resurssien puute esti yritystä lähtemästä kunnolla lentoon.
Kun asiaa ajattelee nyt niin tajuaa, että ulkopuolinen vähän isomman rahoituksen hakeminen olisi ehkä ollut se oikea tapa toimia tuossa vaiheessa, jotta yrityksen olisi saanut nostettua seuraavalle levelille. Mutta toisaalta taas nykyään on vaikea tajuta sitä miten musertava it-kuplan puhkeaminen oli. Kesti todella pitkään ennenkuin mitään siihen liittyvää liiketoimintaa alettiin ottamaan vakavasti. Eli olisiko mitään rahaa edes löytynyt vaikka sitä olisi haettu… Mene ja tiedä.
Alueportaalien (Nettila ja Hakunila) lisäksi toteutimme noihin aikoihin myös kolmannen hyvin vaativan projektin: Rakensimme Kiinteistöpalvelu Koivulle monipuolisen nettipalvelun, jonka avulla asukkaat pystyivät hoitamaan asumiseen liittyvät asiat sähköisen palvelun kautta. Myös tämä palvelu oli aikaansa edellä ja konseptiltaan vielä nykyäänkin pätevä.
Vision Graphics
2004 vuoden tienoilla Some Solutionsin rinnalle perustettiin toinen sivuhaara: Vision Graphics. Sen nimissä graafikkomme tarjosi graafisen suunnittelun palveluita oman brändinsä alla. Tässä ruutukaappaus VG:n sivuilta (suunnitteluvaiheen kuva taas):
Vision Graphics oli myös Some Solutionsin virallinen aputoiminimi
Eagle-I Oy:n perustaminen
Kun olimme tarpeeksi monta vuotta räpiköineet tuntilaskutusten ja vaihtelevasti sisääntulevien keikkojen kanssa, alkoi tuntua siltä, että jonkun kumppanin löytäminen voisi olla hyvä ajatus. Erikoisten mutkien kautta päädyimme lopulta perustamaan uuden yrityksen yhdessä parin muun yrittäjätaustaisen henkilön kanssa. Nämä henkilöt olivat tuttuja Some Solutions Oy:n toisen alkuperäisen perustajan kanssa.
Uuden yrityksen nimeksi tuli Eagle-I Oy. Ideana oli, että Some Solutions Oy:n kehittämät palvelut ja tuotekonseptit siirrettäisiin Eagle-I:n nimiin ja niitä alettaisiin kehittämään ja myymään sen nimissä huomattavasti tehokkaammin. Olimme aluksi tästä kuviosta todella innoissamme. Asiaan vaikutti suuresti myös se, että Eagle-I:stä piti saada hyväpalkkainen kokopäivätyö.
Aikaa kuitenkin jälleen kului (liikaa) ja pian alkoi käydä selväksi, ettei aiemmin luvattua kokopäiväistä työpaikkaa Eagle-I:n leivissä tulekaan – ainakaan ilman uusia mittavia ponnisteluja. Olimme siis jälleen samassa tilanteessa kuin olimme olleet ennen liittoutumista. Kädessä oli jälleen nihkeää tuntiperusteista laskutusta ja projektien myyntiä ilman varmuutta säännöllisestä kk-palkasta.
Luottamus yhteistyöhön mureni melko nopeasti. Koko Eagle-I:n yhteistyökuvio päättyi vielä ikävällä tavalla, kun ajauduimme sen muiden perustajien kanssa erimielisyyteen siitä kenelle oikeudet Some Solutions Oy:n aiemmin kehittämiin palveluihin jatkossa kuuluisi. Olimme sinisilmäisinä menneet allekirjoittamaan erään paperin, josta voitiin tulkita, että olimme luovuttaneet oikeudet Eagle-I:lle. Niinpä ne myös jäivät sinne. Saimme siitä kyllä pienen rahallisen korvauksen, mutta vuosien työstä eri konseptien kehittämisessä ei todellisuudessa jäänyt käteen juuri mitään.
Välikuolema
Itse olin tuossa vaiheessa niin väsynyt koko hommaan, että löin hanskat tiskiin. Lähdin tavallisiin palkkatöihin pariksi vuodeksi ja olin varma, etten enää ikinä lähtisi mihinkään yrityskuvioihin mukaan.
Toisin kuitenkin kävi. Palkkatöiden ohessa aloin pyörittämään harrastusmielessä Sentti Miljoonaksi -projektia. Sen ideana oli kasvattaa sentin alkupääoma miljoonaksi euroksi ja raportoida projektin etenemisestä video-podcastin muodossa. Vaikka kyseinen projekti olikin puoliksi hupijuttu, se sai nälän oikeaa yrittämistä kohtaan uudelleen kasvamaan.
Kun kahden vuoden palkkatyöpestini päättyi, lähdin neljän kuukauden reissulle Kaakkois-Aasiaan silloisen tyttöystäväni (nykyisen vaimoni) kanssa. Eräässä vaiheessa reissua olimme Pohjois-Thaimaassa kaverini kämpillä ja katselin siellä suoraa lähetystä Applen keynote-tapahtumasta, jossa julkistettiin historian ensimmäinen iPhone ja Apple TV. Tajusin heti minkälainen potentiaali noihin molempiin sisältyi. Sekä iPhone että Apple TV saivat aivoni hyrräämään. Mitä kaikkea noiden avulla voisi tehdäkään…
iPhone ja AppleTV julkaistiin samaan aikaan 2007.
Pari kuukautta tuosta hetkestä, reissumme loppuvaiheessa tajusin, että Apple TV ratkaisisi toisenkin ongelman, jota Apple / Steve itse ei ollut maininnut: Sen avulla olisi mahdollista toteuttaa infonäyttö-järjestelmiä. Litteät näytöt olivat tuohon aikaan vasta yleistymässä ja esimerkiksi supermarkettien infonäyttöjärjestelmät oli toteutettu muinaisten antenniliitäntäisten systeemien avulla. Tajusin heti, että Apple TV:n kaltaisella laitteella infonäytöt olisi mahdollista toteuttaa laadukkaampina ilman kalliita taustajärjestelmiä. Sisältö siirtyisi verkon yli Apple TV:lle ja siitä näytölle.
Ideamyrskyilyä
Kun palasin Suomeen, menin taas joksikin aikaa palkkatöihin. Elettiin vuotta 2007. Samaan aikaan eräs vanha tuttavani asui Jenkeissä ja aloin chattailemaan hänen kanssaan. Tuon tutun kanssa pallottelin uusia kuvioita ja ideoita. Samaa pallottelua tein myös toisen Suomessa asuvan kaverini kanssa.
Infonäyttö-idean lisäksi olin todella innostunut ajatuksesta, että iPhonelle ja iPod touchille voisi rakentaa kosketuskäyttöliittymään perustuvia sovelluksia. Tähän aikaan AppStorea ei oltu vielä julkaistu eli sovellukset piti ideoida selainpohjaisiksi. En tuohon aikaan edes tiennyt miettikö kukaan muu vastaavia juttuja. Itse olin kuitenkin varma, että iPhonen / iPod touchin kaltaisella laitteella voitaisiin ratkaista monta ongelmaa. Rakennettiin parikin iPhone/touch-konseptia demoasteelle saakka. Ne oli itse asiassa todella hyviä ja huomaan nykyäänkin välillä miettiväni miksei niitä koskaan viety toteutustasolle…
Sivuhuomiona täytyy sanoa, että tässä vaiheessa mitään ei tehty Some Solutionsin nimissä vaan ideointia tehtiin ihan yksittäisten henkilöiden kesken. Yritys tuli kuitenkin myöhemmässä vaiheessa takaisin kuvioihin, joten nämäkin vaiheet ovat osa myös sen historiaa.
Y-Combinator
Tähän väliin pitää kertoa mielenkiintoisesta sivujuonteesta.. Edellä mainittu jenkeissä asuva kaverini oli näihin aikoihin sattumalta tutustunut Paul Graham nimiseen miljonääriin. Hänet tunnetaan mm. Y-Combinator yrityskiihdyttämön perustajana, josta on ponnistanut monia kuuluisia menestystarinoita (esim. Airbnb). Graham möi oman softafirmansa aikoinaan Yahoolle lähes 50 miljoonalla dollarilla. Oudon sattuman kautta saimme nyt mahdollisuuden tulla esittelemään oman ideamme Grahamin omaan kotiin. Ja vieläpä virallisen Y-Combinator hakuprosessin ohi.
Grahamin tapaaminen ei kuitenkaan tuottanut tulosta. Ideoita oli tässä vaiheessa ilmassa niin paljon, että en suoraan sanoen enää edes muista minkä niistä esittelimme Grahamille. Sitä pitäisi kysyä kaveriltani, jos hän muistaisi paremmin 😀
Lopputulos oli kuitenkin se, että lähdimme Grahamin luota hylky-päätöksen ja yleishyödyllisten yritysneuvojen saattelemana. Kokemus oli kuitenkin todella mielenkiintoinen ja opettavainen. Tosielämän Leijonanluola!
Nettivideoita, mobiilijuttuja vai infonäyttöjä?
Mobiilijutut, Grahamin tapaaminen ja monet muutkin ideat pyöri tässä vaiheessa mielessä. Mihin pitäisi keskittyä? Suomessa asuvan kaverini kanssa olimme ideoineet juttuja nettivideoihin liittyen. Saimme yhden projektin myös myytyä eräälle tv-tuotantoyhtiölle. Kyseessä oli kuitenkin meiltä tilattu työ, ei meidän oma konsepti.
Lopulta päätin lähteä puskemaan infonäyttö-ideaa ja katsoa löytyisikö siitä se “uusi alku”. Litteän näytön ja Apple TV:n avulla oli mahdollista tehdä kustannustehokas järjestelmä, joka pyöritti kuvaesitystä ja sisällöt pystyi siirtämään laitteelle verkon yli. Ensimmäinen asiakas oli Karjalatalo Helsingin Käpylässä. Rakensimme sinne tällaisen järjestelmän. Kuvat siirtyi näytölle Karjalatalon oman verkon välityksellä.
Ensimmäinen tilaus: Karjalatalo, Käpylä
Sitten juoksin jonkun aikaa ympäri kaupunkia myymässä ideaa. Tein todellista ruohonjuuritason duunia eli kävelin ympäri kaupunkia liikkeestä toiseen kysellen olisiko heillä kiinnostusta ikkunaan tai sisätiloihin asennettavaan infonäyttöön.
Lumin.fi -liiketoiminnan osto
Sitten sattui taas seuraava erikoinen sattuma: Eräs tutuntuttu oli päättänyt myydä oman infonäyttöhin liittyvän yritystoimintansa. Kyseinen yritys toimi nimellä Lumin.fi. He olivat kehittäneet mm. hienon peilipintaisen infonäyttö-standin (mallisuojattu) ja sen lisäksi heillä oli paljon osaamista ja referenssejä taustaprojisointiin liittyen.
Tässä vaiheessa Some Solutions myllättiin täydellisesti. Vanhat osakkaat (minä pois lukien) myivät osakkeensa uusille kavereille, ja lähdimme kehittämään toimintaa Lumin.fi nimen alla. Todellisuudessa kaikki tehtiin Some Solutions Oy:n alaisuudessa, mutta käytimme ulospäin brändinimeä Lumin.fi.
Minä otin kokopäiväpalkalla vetovastuun koko hommasta myyntijohtajan tittelillä. Asentajat / laiterakentajat saivat korvausta tuntien mukaan. Rahaa uuteen starttiin saatiin Finnverasta pienlainan muodossa. Näin saatiin kassaan alkupääomaa ja hyvät referenssit digitaalisen näyttöteknologian osalta.
Lumin.fi infonäyttö-standi Etolan aulassa
Näytöistä mediamyyntiin
Tässä vaiheessa tapahtui todella paljon asioita enkä edes ihan tarkalleen muista missä järjestyksessä. Yksi tärkeä käänne oli se, kun otimme kumppaniksi toisen yrityksen (Tujaus Oy), jolla oli valmiiksi kehitetty netin yli hallittava infonäyttö-ohjelmisto. Teimme yhteistyösopimuksen ja aloimme käyttämään Tujauksen kehittämää ohjelmistoa ja heidän valitsemaa mini pc:tä.
Toinen suuri päätös oli se, kun päätimme luopua infonäyttöjen myynnistä ja keskittyä mediatilan myyntiin. Olimme tässä vaiheessa jo huomanneet, että vaikka laitteet oli kohtuuhintaisia, kovin moni ei silti halunnut ostaa niitä. Myös ansaintamalli oli huono sillä laitteiden myynnistä saatava tulo oli kertaluonteista eikä suuristakaan myyntiponnisteluista jäisi käteen muuta kuin kertakorvaus.
Huomasimme myös, että monet olisivat valmiit ottamaan laitteet tiloihinsa, jos kulut maksaisi mainostaja. Niinpä aloimme etsimään paikkoja, joissa kävisi paljon ihmisiä ja joihin oltaisiin valmiita ottamaan vastaan mainoksilla varustettu näyttölaite. Kun olimme saaneet tällaisia sopimuksia, aloimme etsimään näytöille mainostajia.
Tässä vaiheessa (2007) elettiin 2000-luvun it-laman jälkeistä uutta nousukautta ja homma näytti aluksi ihan valoisalta. Saimme sopimukset mm. Helsingin ja Vantaan kirjasto- ja liikuntatiloista. Lisäksi saimme luvat joihinkin oppilaitoksiin, jäähalleihin ja loppuvaiheessa jopa terveyskeskuksiin / sairaaloihin. Asensimme näytöt aluksi noin kymmeneen paikkaan ympäri pk-seutua. Lisäksi listalla oli paljon paikkoja, joihin saisimme asentaa näytöt heti, kun mainostajat löydetään. Tujauksen toimittaman järjestelmän ansiosta näyttöjen sisällöt siirtyivät netin yli ja itse näyttölaitteina toimivat inforuudut tai Lumin-kaupan myötä hankitut taustaprojisio-pinnat.
Meillä ei ollut mitään kokemusta mediamyynnistä, mutta saimme kuitenkin homman pyörimään jollain tavalla. Monet mainostajista lähtivät mukaan kokeilumielessä ja jotkut asiakkaamme ostivat mainostilan lisäksi meiltä myös laitteita omaan käyttöön. Niinpä laitemyynti ja mediamyynti tukivat jossain määrin toisiaankin.
Lasipalatsissa pyöri infokirjaston tiedotteet sekä mainoksetTikkurilan uimahalliin asennettiin jättiscreen, jossa pyöri sekä uimahallin tiedotteet että mainoksetMainostilaa myytiin monenlaisissa paikoissa.Julkisen liikenteen aikataulunäyttö ja Lumin.fi mainosnäyttö vierekkäin Myyrmäkitalossa
Nettikioskit
Some Solutionsin ja Lumin.fi:n tarina sai jälleen uuden käänteen, kun Sanoma kaupunkilehdet kysyi meiltä jossain vaiheessa omalla jalustallaan seisovaa nettistandia. Tuohon aikaan nettikioskeja ei vielä ollut saatavilla yleisesti. Eikä meilläkään sellaista ollut, mutta äkkiäkös me sellaisen rakennamme… Siihen aikaan meillä oli aika vahva “yes we can -asenne” 🙂 Kyseinen standi oli melkoinen kapistus nykymittapuulla, mutta se toimi kuitenkin pilottina ja niitä toimitettiin vielä Linnanmäellekin pari kappaletta.
Ihka ensimmäinen nettipääte oli valtavan kokoinen kaappi.
Myöhemmin kehitimme huomattavasti ohuemman ja tyylikkäämmän nettistandi-mallin, jonka idea oli sama kuin mainosnäytöissä: Laite ei maksanut mitään sen ottajalle, mutta mainostaja joutui maksamaan näkyvyydestä. Standin etupleksi oli brändättävä. Tämän tuotteen avulla saimme lisää isompia asiakkaita. Saimme myös luvat viedä standejä mm. Wayne’s Coffeen kahviloihin. Standejä vuokrattiin myös messuille. Uusi hieno tuote oli syntynyt!
Nettistandi 2.0 olikin jo oikeasti tyylikäs ja toimiva konsepti. Se sopi mediatilan myyntiin erinomaisesti.Nettistandejä myös myytiin. Tässä Helsinki-Vantaan lentokentän päätteet.Mainosrahoitteinen nettistandi seisoi myös Myllypuron liikuntamyllyn kahviotilassa.IF-pääte ei ollut pelkkä mainosjuttu vaan sitä kautta pystyi hoitamaan vakuutus-asioitaan.Urheilulehden mukaan brändätty standi seisoi mm. Barona-areenalla
Lisäys 5.3.2018: Nettistandin pohjalta suunniteltiin myös 32″ infonäytöllä varustettu mainosnäyttö-standi. Näissä käytimme AppleTV-laitteita sisällöntoistimena. Kuvat siirtyi näytölle netin kautta.
Näyttöteline, jossa pyöri mainokset. Etulevy oli brändättävä.
Finanssikriisin kautta pöytälaatikkoon
Tässä vaiheessa elettiin aikaa 2008-2009… ja sitten posahti taas. Globaali finanssikriisi iski markkinoille. Yhtäkkiä oltiin tilanteessa, ettei brändien näkyvyys infonäytöillä tai nettipäätteissä ollutkaan asiakkaita kiinnostava asia. Kaikkialla ruuvattiin markkinointibudjetteja tiukemmalle.
Tuossa vaiheessa alkoi olla aika tuskaiset oltavat, kun emme enää saaneet pankista edes 10 000 euron lainaa. Olin jälleen onnistunut ajoittamaan uuden liiketoiminnan aloittamisen samaan hetkeen talousromahduksen kanssa.
Tämän yritystoiminnan viimeisiin vaiheisiin liittyy melkoista aallokkoa ja monenlaisia tapahtumia. Vaikka talouskriisi oli alkanut, onnistuimme saamaan jenkeissä asuneen kaverini kautta mukaan yhden sijoittajan. Hän panosti firmaan jonkun verran rahaa osakeannin kautta, mutta sekään ei tilannetta enää pelastanut siinä vaiheessa.
Talvella 2010-2011 olimme tilanteessa, jossa jatkaminen oli enää hiuskarvan varassa. Viimeisenä oljenkortena yritimme saada Vantaan terveysasemien kanssa solmittua infonäyttö-sopimusta tuottamaan. Saimme asennettua ensimmäisen mainosnäytön Tikkurilan terveysasemalle ja saimme sinne mukaan myös ensimmäisen mainostajan (paikallisen apteekin).
Murphyn laki kuitenkin iski jälleen: Terveysasemalla joku (ilmeisesti henkilökuntaan kuuluva) ei tykännyt mainosnäyttö-ideasta ja kävi toistuvasti sabotoimassa näyttöä irrottamalla siitä virtajohdon. Mainostilaa ostanut apteekkari huomasi asian… ja luonnollisestikaan mainostaja ei maksa laskujaan, jos mainokset eivät näy luvatussa paikassa. Terveysaseman näytön sammuttajaa ei saatu selville ja niinpä tämäkin liiketoiminnan osa kuihtui kasaan. Kirstu oli tässä vaiheessa tyhjänä eikä paukkuja jatkamiseen enää ollut.
Oman lisänsä soppaan antoi se, ettei kaupparekisterissä hyväksytty meidän tekemää ilmoitusta aiemmasta osakeannista. Joku ilmoituksen osa tai pöytäkirja oli kuulemma väärin tehty. Käytimme viimeisiä rahojamme (muistaakseni n. 1000 euroa) tämän asian selvittämisen. Käytimme paperit kahdella eri tilintarkastajalla, joiden piti saada paperit siihen kuntoon, että PRH hyväksyisi meidän tekemän osakeanti-ilmoituksen. Näin ei kuitenkin käynyt. Paperit palautui aina takaisin hylsynä. Joskus vaan kaikki asiat menee pieleen (tiedätte varmaan tunteen)…
Some Solutionsin ja Lumin.fi:n mahalaskuun liittyi myös hallinnollisen vastuuhenkilön puute. Itse en halunnut missään vaiheessa toimitusjohtajan roolia yrityksessä vaan sen roolin piti olla varattu jollekin muulle henkilölle. Tämä tyhjiö oli varmasti yksi suurimmista syistä moniin ongelmiin. Jälkikäteen ajatellen minun olisi pitänyt tuo rooli ottaa alusta lähtien. Tämän mokan osasin kyllä korjata seuraavan yritykseni kohdalla. Monesti asiat oppiikin vasta kantapään kautta.
Hallittu taskuparkki
Some Solutions Oy ja Lumin.fi eivät kuitenkaan päättyneet konkurssiin. Se vältettiin sillä, että seuraava yritykseni menestyi heti alusta asti pikkuriikkisen paremmin ja pystyi ostamaan palveluita Some Solutionsilta niin kauan, että sen velat saatiin maksettua ja toiminta laitettua hallitusti tauolle. Myös vanhat asiakkuudet siirtyivät Luminista uudelle yritykselle korvausta vastaan. Tämäkään vaihe ei tapahtunut ilman draamaa sillä pari Some Solutionsin osakasta vastusti järjestelyä. Ylimääräinen yhtiökokous kuitenkin totesi tämän järjestelyn ainoaksi vaihtoehdoksi ja sitä se myös oli.
Mietteitä seitsemän vuotta myöhemmin..
Kun nyt katson taaksepäin näitä tapahtumia niin ensimmäisenä kauhistuttaa se työn ja ajan määrä, joka tähänkin yritykseen tuli laitettua ilman, että siitä saatiin juuri mitään tuottoa. Jokainen pienyrittäjä tietää miten turhauttavaa on tehdä töitä pienellä palkalla uskoen vain, että jonain päivänä työ kantaa hedelmää.
Toisaalta näen tässä myös hauskan kehityskaaren. Aloitimme täysin tyhjästä, tuntematta lainkaan yritysmaailmaa tai sen haasteita. Jokainen ongelma, vastoinkäyminen ja haaste on opettanut jotain – jonkun asian, jota koulunpenkillä ei opita. Olen myös tyytyväinen siihen, että olen jaksanut yrittää aina uudelleen ja uudelleen ja olen pyrkinyt tekemään jotain, että leipä löytyisi pöytään oman tekemisen kautta. Osaaminen, rohkeus ja tietynlainen yrittäjälle pakollinen kyynisyys ovatkin tärkeimmät asiat, joita taskuun jäi itselleni tästä kaikesta.
Yrittäjän uraa harkitseville sanoisin vinkkinä: Perehtykää yrittämiseen, opetelkaa käyttämään kassavirtalaskelmaa ja sitten… yrittäkää! Turhinta mihin aikansa voi käyttää on epäonnistumisen pelkääminen. Se on takuuvarmasti asia, josta ei opi mitään.
…
Päivityksiä / nimiä (luvat saatu):
Jenkeissä asunut kaveri: Kai Langel
Henkilö, jolta ostimme Lumin.fi liiketoiminnan: Lauri Ylikorpi
Lumin.fi:n oston yhteydessä osakkaaksi tullut toinen laiteasentaja, joka vastasi myös nettistandien suunnittelusta: Jussi Ruusulampi
