Ban Amphur Beach (Pattaya)

baan2

Tänään käytiin tutustumassa rantaan, joka on paljon mukavampi kuin Pattayan ja Jomtienin rannat. Tällä biitsillä ei näkynyt kaupustelijoita eikä juuri ihmisiäkään. Rannan toisessa päässä on kyllä paljon sellaisia ravintoloita muovivarjojen alla. Ilmeisesti tämä on jonkunlaisen kalastajakylän kupeessa ja siksi rannalla voi syödä hyviä merisafkoja.

Rannalta löytyy myös hyvä lasten leikkipaikka. Ja niitä ei kovin monessa paikassa tosiaan ole.

baan

Ihan mahtava mesta siis. Harmi, että kulkeminen tuolle rannalle ei ole ihan niin helppoa kuin voisi toivoa. Sukhumvitia pitää kulkea n. 10 km etelään Jomtieniltä. Mopolla ihan iisi homma, kulkumahdollisuudet julkisilla on vielä tutkimatta.

Did you like this? Share it:

Ajokortin hankkiminen Thaimaassa, osa 6: Toinen uusiminen

Tämä on jatkoa juttusarjan edelliselle osalle.

Hommasin thai-ajokortit vuonna 2013, jolloin sain ne vuodeksi. Vuonna 2014 uusin ne ja silloin jatkoaikaa sai yhden vuoden. Kortit meni siis taas umpeen 2015, mutta niissä piti olla “uusimisaikaa” vuoden 2016 huhtikuulle asti. Joku ääliö varasti Suomessa lompakkoni, jossa nuo thai-ajokortit oli. Päätin kuitenkin yrittää niiden uusimista, vaikka ne oli varastettu. Ja homma onnistui. Tässä muistiinpanot.

Chiang Mai Land Transport Office

Koska olin saanut vanhat kortit Chiang Maista, kävin ohi kulkiessani siellä kysymässä voisinko saada uudet. No eihän se onnistunut, kun ei ollut vaadittavia dokkareita mukana enkä edes majaillut siellä enää. Mutta sain sieltä kuitenkin valkopion, jossa oli vanhojen ajokorttieni numerot ja muut tiedot. Ja se olikin hyvä juttu. Ilman tuota paperia olisi voinut olla vaikea viedä asiaa eteenpäin Pattayalla..

Immigration ja Proof of residence

Sitten piti taas marssia Immigrationiin ja hommata asumistodistus eli “Proof of residence”. Tällä kertaa ostin niitä 3 kpl (yksi pankkitilin avaamiseen, yksi autokorttia varten ja yksi mopokorttia varten). Hinnaksi tuli yhteensä 800 baht ja prosessi oli Pattayan / Chonburin Immigrationissa yllättävän nopea toimenpide. Turistiviisumi ja vuokrasopimus riitti. Lisäksi piti olla 4 valokuvaa ja useat kopiot kaikista dokumenteista (myös passin viisumisivusta).

Medical Certification

Sitten piti hommata lääkärintodistus. Kävin hakemassa sellaisen Pattayan bussiaseman vieressä olevalta “klinikalta”. 280 bahtia piti maksaa ja sitä vastaan sai kaksi todistusta – yksi kumpaakin ajokorttia varten. Lääkärintarkastus oli vielä minimaalisempi kuin Chiang Maissa: lompakon avaaminen oli ainoa testi 🙂

Land Transportation Office

Ajokorttiasiat hoidetaan myös Pattayalla Land Transport officessa. Pattayan byroo sijaitsee vain paljon vaikeammassa paikassa kuin Chiang Main vastaava. Vuokrasinkin tuota reissua varten mopon. Matkaa tuli meidän resortista n. 19 km/suunta. Itse paikka löytyy esim. näillä ohjeilla. Officessa asiointi eteni näin:

1. Infotiskille, josta opastettiin vuoronumeroautomaatille
2. Vuoronumeron osuttua kohdille kipitettiin yläkertaan tiskille nro 11
3. Siellä tarkistettiin kaikki dokumentit ja koska jotain kopioita puuttui, niitä piti käydä naapuritontilla tien toisella puolella ottamassa lisää. 3 baht / kopio. Sitten takaisin samalle tiskille (nyt ilman vuoronumeroa)
4. Sitten piti allekirjoittaa kaikki paperit. Myös sellainen paperi, jossa kysyttiin missä ja milloin vanhat ajokortit ovat kadonneet. Sen jälkeen annettiin uusi vuoronumerolappu.
5. Kun oma vuoro tuli, minut ohjattiin värinäkötestiin ja reaktioaikatestiin. Kun ne oli suoritettu, ohjattiin pitkään jonoon, joka vei maksutiskille.
6. Maksutiskillä veloitettiin kahdesta kortista yhteensä 460 bahtia ja annettiin uusi vuoronumerolappu.
7. Sitten odotettiin valokuvaukseen, johon pääsi omalla vuorollaan. Sen jälkeen pyydettiin siirtymään takaisin odotustilaan ja odottamaan saman numeron huutamista.
8. Kun oma numero huudettiin toistamiseen, sain hakea ajokortit. Samalla sain kuitit. Seinällä oli lappu, jossa kehotettiin varmistamaan, että kuitissa on sama summa mitä olin maksanut. No ei tosiaan ollut. Olin maksanut 460 bahtia ja kuiteissa luki n. 200 baht. Enpä alkanut kyselemään. Ehkä siinä oli joku farangi-vero tms. Pääasia, että olin saanut kortit.

Hienointa oli, että tällä kertaa ajokortit myönnettiin kahdeksi vuodeksi. Sen ei käsittääkseni pitäisi olla mahdollista turistiviisumilla. Ajokorttitoimiston seinälläkin luki isolla, että turistiviisumilla onnistuu vain vuoden jatkot. Noh, hyvä näin.

Did you like this? Share it:

U-Tapao Rayong-Pattaya International Airport

Tuli testattua Pattayan ja Rayongin välissä oleva U-Tapaon lentokenttä. Lensin sinne Chiang Maista Air Asialla. Muutkin lentoyhtiöt kyllä käyttää kenttää – esim. Samuin ja U-Tapaon välillä lentelee Bangkok Air.

Air Asialla oli sellainen hauska kuvio, että lentolippu sisälsi myös minibussimatkan Pattayan keskustaan. Jos paikalle pölähtää ilman dösätsettiä niin sellaisen saa 250 batin hintaan. Samaan hintaan sai kyydin muuallekin (Rayongiin ja joihinkin muihinkin paikkoihin).

U-Tapaon kenttä on mielestäni parempi vaihtoehto Pattayalle mennessä kuin Suvarnabhumin (Bangkokin) kenttä, koska automatka kestää vain tunnin (Bangkokista vastaava kestää 2 tuntia). Lisäksi tuolta U-Tapaosta minibussi vei hotellille asti (tiputteli porukkaa eri mestoihin).

Kaikista huonoin vaihtoehto on tietysti Bangkokin Don Muangin vanha kenttä, josta matka kestää pahimmillaan kahdella bussilla melkein 4 tuntia.

U-Tapaon kentälle onkin näin varmasti suuri kysyntä. Hieno homma. Nyt on myös Koh Samet ja Koh Larn lähempänä kuin koskaan 🙂

Eli semmonen vinkki siis tällä kertaa.

Did you like this? Share it: