KinoKivinokka 2017

Kävin eilen tsekkaamassa viidennen KinoKivinokka-tapahtuman. Olen kirjoittanut siitä aiemmin Cineout-blogin puolelle. Tällä kertaa otin tapahtuman käsittelyyn ihan suomen kielellä ja tein reissusta videon. Tää on niin hassuu tää tubeilu! 🙂

P.S. Videossa mainittu myös: Pop Up Kino Helsinki ja Kino Guggis (linkit vie Facebookiin).

P.P.S. En ollut tapahtumassa paikalla loppuun asti vaan katselin pääelokuvasta vain vähän alkua. Eli jos siellä on myöhemmin jotain kertomisen arvoista tapahtunut niin siitä en tiedä mittään 🙂

Did you like this? Share it:

3D-elokuvat: elämys vai kärsimys?

Tuli taas viime viikolla käytyä 3D-elokuvissa, vaikka olin jo kauan sitten päättänyt, etten enää ikinä mene teattereissa 3D-näytöksiin. Tällä kertaa oli kuitenkin pakko, koska kyseisessä teatterissa ei esitetty muuta ja oltiin vaimon kanssa sovittu leffaillasta (oltiin pienellä paikkakunnalla).

Ja jälleen kerran 3D onnistui melkein pilaamaan koko elokuvan (Sota Apinoiden Planeetasta). Kuva oli hämärä, lasit painoi nenää ja muutenkin koko homma tuntui turhalta kikkailulta ja huomion harhauttamiselta itse elokuvasta. Kas kun eivät jaa ovella pyykkipoikia, joita voisi kärsimyksen lisäämiseksi kiinnitellä korviin tai muihin kehon ulokkeisiin!

Leffan loppuvaiheessa oli pakko ottaa lasit pois ja katsoa suttuista kuvaa ilman laseja. Silloin taas huomasi, että eihän se elokuva liian hämärä ollutkaan vaan ne täysin turhat kakkulat, joiden läpi ei meinannut nähdä mitään. Oikeasti! Mitä järkeä on pilata elokuvaelämys näin huonosti toimivalla tekniikalla?

Tämä tarina ja narina on sikäli vähän outoja, että ensimmäiset 3D-kokemukseni leffateattereissa oli ihan positiivisia. Mutta ne olikin jätti-screeneiltä IMAX-teattereissa (v. 2001 Sydneyssä ja v. 2006 Bangkokissa). En tiedä mitä tekniikkaa noissa silloin käytettiin, mutta tuolloin 3D-vaikutelma oli oikeasti ihan OK enkä muista murehtineeni mistään epämukavista laseistakaan. Kultaako aika muistot vai onko IMAX-teattereissa oikeasti niin paljon parempaa tekniikkaa kuin nykyisissä perus-teattereissa? Täällä kotisuomessa ei ainakaan ole tullut vuosien varrella vastaan vielä yhtään mukavaa 3D-teatterikokemusta.

Testausta kotona

Kotikäytössä 3D kiinnostaa itseäni kuitenkin edelleen, vaikka juuri kotikäyttöön tarkoitettua 3D:tä onkin viime aikoina haudattu laitevalmistajien taholta. Toissapäivänä vertailin BenQ videotykin ja LG OLED TV:n 3D-kuvia keskenään. Katselin kokonaan kaksi 3D-elokuvaa: Doria etsimässä ja Saapasjalkakissa. Vaihdoin näyttölaitetta muutaman kerran molempien leffojen aikana.

Videotykin ja sen aktiivilasien avulla sai täyden full hd -tarkkuuden ja vaikuttavan 90″ kuvan. OLED-telkkarin passiivilasit (polarisoidut) oli silmille helpommat ja muutenkin mukavammat, mutta kuvan tarkkuus oli heikompi passiivitekniikan takia. Kuvan koko oli telkkarissa kuitenkin niin paljon pienempi (55″), ettei resoluution pudotusta juurikaan huomannut normaalilta katseluetäisyydeltä. Lisäksi OLED -telkkarin täydellinen mustan taso (ja ehkä myös ruudun kaareva muoto) toi kuvaan vielä lisäsyvyyttä ja teki 3D-vaikutelmasta vielä astetta vaikuttavamman. Kumpikaan laite ei aiheuttanut mitään sellaista ärsytystä mitä leffateattereissa olen kokenut. Leffaan pystyi keskittymään melkein yhtä hyvin kuin 2D-versioissa.

Eli yhteenvetona: Jos jatkossa vielä katselen 3D-elokuvia (varmaankaan siis en), teen sen mieluiten OLED-telkkarin välityksellä ja passiivilaseilla. Ehkä välillä voin kokeilla niitä myös aktiivilaseilla videotykillä. Mutta leffateattereiden 3D-näytöksiin minua ei enää saa edes maksamalla. Lopettakaa jo se pelleily! 3D:n ainoa oikea paikka oli lapsuudessani ja on edelleen:

Did you like this? Share it:

Cineout esittely

Tällä kertaa esittelyssä toinen ylläpitämäni blogi / nettisivu: Cineout.com.

Tuon nettiosoitteen takaa löytyy sivusto, joka on pyhitetty ulkoilmaelokuville. Suomessa ulkoilmaleffat on ymmärrettävistä syistä aika hankalia järjestää. Kesällä illat ovat valoisia ja muina vuodenaikoina ei oikein tarkene. Tuo Cineout-sivusto perustettiinkin silloin, kun asuimme perheen kanssa väliaikaisesti Thaimaassa (ja myöhemmin Espanjassa). Noissa maissa ulkoilmaleffat on huomattavasti järkevämpi konsepti. Itse asiassa ihan mahtava konsepti! Tästä syystä myös blogi on englanninkielinen.

Koko projekti sai alkunsa siitä, kun seisoskelimme silloisen Thaimaan kotimme takapihalla ja vaimo kysyi, että eikös me voitaisi katsoa leffoja tässä pihalla mieluummin kuin sisällä. Innostuin ajatuksesta välittömästi. Meillä sattui vielä olemaan pihalla sellainen katos / terassi, jossa leffaa pystyi katsomaan yläkerrassa tähtitaivaan alla tai sateen sattuessa alhaalla katoksessa. Ja muutaman viikon päästä meillä olikin jo takapihateatteri kasassa. Oli todella siistiä katsella leffoja riippukeinusta gekkojen ja sammakoiden hoitaessa surround-tehosteet.

Tuon screenin rakentaminen oli myös hauska projekti. En osannut yhtään thaimaan kieltä, mutta kävelin silti paikalliseen metalliyritykseen selittämään millaisen häkkyrän haluaisin tilata. Paperille piirtämällä ja elekielellä sain viestin perille ja screenin kehyksen valmistus onnistui täydellisesti.

Ostettiin jopa popcorn-kone autenttisen leffa-tunnelman saavuttamiseksi.

Kankaan kävin tilaamassa yrityksestä, joka valmisti printattuja banderolleja. Jonkun aikaa jouduin selittämään, että haluan banderollin ihan valkoisena ilman mitään kuvitusta ja purjerenkaat reunoihin. Ja vielä mattapintaisen takapuolen eteenpäin. Sekä kankaan että metallikehikon teettäminen oli Thaimassa naurettavan halpaa. Videotykit sen sijaan maksoi enemmän tuolla kuin Suomessa ja malllistokin oli paljon kehnompi.

Myöhemmin rakennettiin samanlainen screeni myös Espajassa (tosin vähän isompana). Suomessakin meillä on tuollainen samanlainen, mutta aika vähän sitä pystyy näissä keleissä käyttämään.

Nykyään ei tehdä enää noin pitkiä reissuja ulkomaille, mutta aihe on edelleen kiinnostava. Ollaan käyty myös tutustumassa moniin oikeisiin ulkoilmateattereihin ja niidenkin arvostelut löytyy tuolta Cineout-blogista. Haaastateltiin myös joitain alalla toimivia ihmisiä. Käykää siis sieltä lukemassa jos aihe kiinnostaa. Ja jos jollain on jotain tähän liittyviä vinkkejä tai linkkejä niin laittakaa kommentteihin. Vaikka en enää sivustoa kovin aktiivisesti päivitäkään, teema on edelleen kiinnostava.

Ja jos vaikka saataisiin elvytettyä sitä Rekolan Kinon elokuvatoimintaa, niin tästä Cineout-harrastuksesta voisi olla senkin suhteen jotain hyötyä…

Be seeing you!

Did you like this? Share it:

Rekolan Kino 1997-2017

Omalla kotikylällä, Vantaan Rekolassa sijaitsee perinteisen työväentalon yhteyteen rakennettu elokuvateatteri, Rekolan Kino. Sen toiminta oli tauolla jo 90-luvun puolivälin jälkeen. Tuolloin päätimme lähistöllä asuvien kavereitteni kanssa tehdä asialle jotain. Alueella oli juuri aloittanut toimintansa EU-rahoitteinen Urban-ohjelma, jonka kokoukseen menimme esittämään ideamme Rekolan Kinon kunnostamisesta ja toiminnan elvyttämisestä. Elettiin vuotta 1997.

Tavoitteena ei ollut pelkästään elokuvatoiminnan uudelleen aloittaminen vaan halusimme talolle paljon laajempaa toimintaa. Halusimme elokuvia, bänditoimintaa, teatteria ja nettikahvilan. Uskomatonta kyllä – kaikki nuo ideat toteutuivat! Perustimme yhdistyksen, saimme Urban-tukea ja kunnostimme tilan talkootyönä. Mukana oli tietysti myös talon omistava Työväenyhdistys, mutta meidän oma yhdistys oli täysin puoluepoliittisesti sitoutumaton ja tavoitteenamme oli vain saada kylälle yhteinen monitoimitila.

Ja niin sitä sitten puuhattiin – kaikenlaista! Kun tila oli saatu remontoitua, äänentoisto, sähköt ja valotekniikka uusittua ja nettikahvila perustettua, päästiin pyörittämään itse toimintaa. Oli säännölliset elokuvaesitykset, bänditoimintaa, nettikahvilaa, Formula 1 -katsomoita, videopelitapahtumia ja ties mitä muutakin. Etenkin lasten leffat oli valtavan suosittuja.

Alla skannaus Helsingin Sanomista 19.11.1998 (klikkaa isommaksi):

Kun Helsinki vietti kulttuurikaupunkivuottaan 2000, järjestimme Kinolla Eurooppalaisen elokuvan festivaalin ja perustimme alueellisen nettiportaalin, Nettilan. Näihin saatiin tukea Vantaan kaupungilta ja kulttuurikaupunkisäätiöltä. Ideoita ei pelkästään syntynyt vaan niitä myös toteutettiin hurjalla sykkeellä.

Yhdistyksemme toimi pääasiassa vapaaehtoisvoimin (ehkä parisenkymmentä henkilöä), joten toiminnan pyörittäminen onnistui vain niin kauan kuin porukalla riitti intoa yhteiseksi hauskanpidoksi koettuun hommaan. Asiassa kyllä auttoi paljon se, että Vantaan kaupunki palkkasi Kinon pyörittämiseen kolmena vuonna siviilipalvelusmiehen. Itsekin hoidin kyseistä pestiä jonkun aikaa.

Jossain vaiheessa EU:n ja kaupungin tuet kuitenkin loppui ja tuli aika, kun olisi pitänyt itse alkaa maksamaan vuokraa tilasta. Kaiken vapaaehtoistyön lisäksi syliin tipahti myös taloudellista vastuuta – ja vielä porukalle, jolla ei ollut mitään kokemusta taloushallinnosta tai yrittämisestä. Se oli meidän silloin vielä melko nuorelle kaveriporukalle liian iso pala purtavaksi. Tuohon aikaan aloiteltiin juuri opiskeluja ja työuria eikä vuokrarahojen kerääminen vapaaehtoistyöllä enää tuntunutkaan niin houkuttavalta.

Niinpä tämä homma kuihtui muutaman vuoden kovan puuhastelun jälkeen kasaan. Hukkaan työ ei silti mennyt, sillä jäihän jäljelle hyvin remontoitu tila ja kaikki edellytykset toiminnan jatkamiselle jonkun muun toimesta.

Tämän jälkeen Rekolan Kinon toimintaa jatkoi vuosien ajan Koivukylän elokuvayhdistys. Sekin kuitenkin lopetti toimintansa vuonna 2012, jolloin viimeisetkin elokuvateatterit siirtyivät digitekniikkaan. Rekolan Kinolle ei ollut varaa ostaa uusia digiprojektoreita, joten elokuvatoiminta tuli jälleen päätökseen.

Nykytila ja tulevaisuus

Nyt eletään vuotta 2017 ja Rekolan Kinolla ei taaskaan tunnu tapahtuvan kovin paljoa. Siellä kyllä järjestetään musiikkitapahtumia (Remy ry) ja Rekolan työväenyhdistys vuokraa tilaa muillekin ulkopuolisille esim. juhlatilaisuuksiin. Potentiaalia olisi kuitenkin paljon enempäänkin. Tunnen lähistöllä asuvia henkilöitä, joilla olisi paljonkin kiinnostusta tilan hyötykäyttämiseen ja toiminnan elvyttämiseen. Ja tällä kertaa homma osattaisiin hoitaa huomattavasti aikuisemmalla ja ammattitaitoisemmalla otteella. Ideoita on heitetty, alustavia laskelmia on tehty ja myös Työväenyhdistykseltä on alustavasti kyselty tilan vuokrauksen mahdollisuutta.

Itse olen sitä mieltä, että toimintaa voisi alkaa elvyttämään esimerkiksi yhdellä käyttövuorolla per viikko. Voitaisiin pitää vaikka elokuvakerhoa lapsille. Videoelokuvien näyttämiseen ei tarvita kalliita teatteri-projektoreita. Keskustelin asiasta myös Vantaan kaupungin kulttuuripalveluiden kanssa (lasten elokuvat) ja myös he sanoivat olevansa kiinnostuneita yhteistyöstä, jos toimintaa saadaan jollain tavalla elvytettyä.

Mitä mieltä olette? Olisiko tässä ainesta oikeaksi projektiksi?

Did you like this? Share it:

Elokuvan digitaalinen tulevaisuus

Kävin eilen elämäni ensimmäisen kerran digitaalisessa elokuvateatterissa. Siis sellaisessa, jossa kuvaa ei enää heijasteta kankaalle 35mm filmiprojektorilta vaan täysin digitaaliselta ”tykiltä”. Ennakkoluulot oli luonnollisesti kovat, mutta kokemus oli positiivinen. Kuvan tarkkuus oli todella huippuluokkaa eikä mitään ”digitaalisuuden haittoja” osunut silmiin. Kuva oli kyllä rakeinen, mutta se taisi olla ihan tarkoituksellista (elokuva oli 300). Jään mielenkiinnolla odottamaan millä aikataululla tällaiset projektorit valtaa suomalaiset (riistohintaiset) leffateatterit.

Digitaalista elokuvaakin hienompi kokemus oli kolme kuukautta sitten näkemäni IMAX-elokuva Open Season. Täyspitkä animaatioelokuva oli toteutettu 3D-tekniikalla ja elämys oli todella vaikuttava. Kävin ensimmäisen kerran IMAX-teatterissa jo vuonna 2001, mutta silloin näin vain lyhyitä demopätkiä. Nyt tuli nähtyä kokopitkä elokuva ja kyllähän sitä välillä suu auki oli pakko ihailla. Leffassa istutaan 3D-rillit päässä, mutta ne ovat kevyet eikä niitä elokuvaa katsoessa tule ajatelleeksi.

Elokuva siis elää edelleen, vaikka sen kuolemaa on povattu ensimmäisten videonauhureiden keksimisestä lähtien. Toivottavasti uudistuksia ei jatkossakaan tehdä pelkästään kustannussyistä vaan pyritään myös parantamaan elokuvan tarjoamaa elämystä. Viimeisten kokemusten jälkeen en enää ole niin huolissani elokuvan tulevaisuudesta kuin ennen.

Did you like this? Share it: