Uusi MacBook Pro ja liitännät

Hankin muutama kuukausi sitten uuden MacBook Pro:n (late 2016 -malli). Se on osoittautunut erinomaiseksi läppäriksi, joskin ero vanhaan (olisikohan ollut vuoden 2014 malli) ei ole ollut ihan niin suuri kuin odotin.

Jotkut asiat ovat jopa menneet huonompaan suuntaan. Esimerkiksi näppäimistön tuntuma vaatii totuttelua. Myös nykäisystä irtoava MagSafe-virtaliitin on poistunut. Kaikista ikävintä on kuitenkin se, että koneesta löytyy pelkästään kuulokeliitäntä ja USB-C (Thunderbolt 3) -liitännät. Koneeseen ei siis saa vakiovarusteilla kiinni edes USB-tikkua tai iPhonea! Myöskään Applen oman bluetooth-hiiren ja bluetooth-näppiksen paritus ei onnistunut ilman lisävarusteena ostettavaa kaapelia! Onko Apple menettänyt järkensä? Ei kai yksi USB-adapteri olisi ollut liikaa vaadittu vakiovarusteeksi näin kalliiseen koneeseen? Myös SD-muistikortinlukijaa jäin kaipaamaan vanhasta koneesta.

Noh.. nämä nyky-Applen meininkiin liittyvät ongelmat oli itselläni tiedossa jo ennen koneen tilaamista. Niinpä tilasin Macin kaveriksi OWC:n telakan (n. 300 eur), joka liitetään tietokoneeseen yhdellä siistillä USB-C kaapelilla. Samaa kaapelia pitkin kulkee myös virta Maciin eli erillistä laturia ei enää tarvita. Telakasta löytyy kaikki tarvitsemani liitännät:

  • 5 kpl tavallisia USB 3.1 liittimiä
  • 2 kpl Thunderbolt 3 -liittimiä
  • mini DisplayPort -liitin
  • 10/100/1000 Ethernet -liitäntä
  • Muistikortinlukija
  • Kuuloke-/mikki
  • Optinen ääniulostulo
  • Firewire 800

Ainoa ongelma tämän telakan kanssa on se, että se ei ole saapunut vieläkään, vaikka tein tilauksen jo kolme kuukautta sitten! OWC ottaa vastaan ns. ennakkotilauksia, mutta toimitus tuntuu jostain syystä venyvän ja venyvän. Eli en osaa vielä sanoa onko laite oikeasti niin hyvä kuin miltä se kuulostaa. Toivotaan parasta. Siihen asti yritän tulla toimeen muutamalla donglella. Ei kovin tyylikästä eikä kätevää.

P.S. Olisiko Steve Jobsin aikana tällaiset aivopierut nähneet päivänvaloa?

 

 

Did you like this? Share it:

SSD-levy MacBook Pro -koneeseen, osa 2

SSD -levy on nyt asennettu, käyttis asennettu puhtaalle pöydälle ja kaikki tarvittavat tiedostot siirretty vanhalta kovalevyltä uudelle SSD-lätylle. Koneen kaatuilu loppui tämän seurauksena kuin seinään ja nopeus on aivan mieletön! Ohjelmat käynnistyy silmänräpäyksessä ja koneen buuttauskin on todella nopea toimenpide.

Tiedostojen siirto

Tiedostojen siirto oli helppoa SSD-levyn mukana tulleen USB-adapterin avulla. Sama onnistuisi tietysti ulkoista SATA-kehikkoa käyttämällä, mutta tuo Samsungin mukana tullut adapteri oli helpompi, koska se ei vaatinut mitään ruuvailuja.

Mail-ohjelman tiedostot

Mailin siirtäminen uuteen koneeseen vaatii kahden kohteen siirtämistä uudelle levylle. Siirrettävät kohteet ovat:
~/Library/Mail
~/Library/Preferences/com.apple.mail.plist

Itse kopioin varmuuden vuoksi tuolta Preferences -kansiosta muutkin tiedostot, joiden nimessä mainittiin “mail”. Tämän jälkeen mailit näkyvät uudessa koneessa ihan samaan tapaan kuin vanhassakin. Myös allekirjoitukset ja asetukset siirtyy noiden tiedostojen mukana.

Tuon Libary-kansion saa muuten uusissa OSX-käyttiksissä näkyviin klikkaamalla Finderin valikosta “Siirry” ja painamalla sen jälkeen “ALT” napin pohjaan. USB-porttiin liitetyssä kovalevyssä tuo kansio ei kuitenkaan näkynyt tällä toimenpiteellä, joten buuttasin koneen kerran ulkoiselta (vanhalta) levyltä ja kirjoitin terminaaliin:
chflags nohidden ~/Library/

Tämän jälkeen Library näkyy myös tuota levyä selaillessa. Voi olla, että tähän olisi ollut helpompikin konsti, mutta itse en heti keksinyt muuta tapaa 🙂

iMovie-tiedostot

iMovien kohdalla siirto pitää tehdä itse iMovie-ohjelmassa. Kun koneeseen on kytketty toinen Mac-formaattiin alustettu kovalevy, pystyy iMovie-projektit ja tapahtumat siirtämään toiselle kovalevylle yksinkertaisesti raahaamalla itse ohjelmassa. Jos toiset kovalevyt eivät näy ohjelmassa, pitää klikata pientä kovalevyn kuvaketta “Tapahtumakirjasto” otsikon oikealla puolella. Itse raahasin materiaalit projektit -osiosta, jolloin iMovie kysyi siirretäänkö myös tarvittavat tapahtumat.

iTunes-tiedostot

Työkoneellani ei ollut iTunes-kirjastoa, joka olisi pitänyt siirtää. Jos sellainen olisi ollut, olisi senkin siirto kannattanut tehdä suoraan iTunesista. Tähän löytyy netistä myös hyviä ohjeita eli vinkiksi vaan niille, joita asia koskee..

Loppu hyvin, kaikki hyvin

Yhteenvetona voin todeta, että SSD-levyt ovat viimein sellaisissa hinnoissa, että sellaisen hankkimista voi varauksetta suositella kaikille! Mekaanisesti pyörivät kovalevyt puolustavat yhä paikkaansa ulkoisena tallennusvarastona alhaisten hintojensa takia, mutta käynnistyslevyksi en enää tämän kokemuksen jälkeen sellaista huolisi.

Did you like this? Share it:

SSD-levy MacBook Pro -koneeseen, osa 1

Asensin työkoneeseeni (late 2011 MBP) SSD-levyn. Levy on malliltaan Samsung 830 – 256Gt, jota on kehuttu todella nopeaksi ja hyvin Mac -yhteensopivaksi. Olen aiemminkin vaihtanut kovalevyjä MacBook Pro -koneisiin, joten tiesin jo etukäteen, että kyseessä on todella helppo toimenpide. Ainoat työkalut, joita projektiin tarvitaan on pieni ristipää meisseli ja T6 -koon torx-avain.

Kun tietokoneen pohja on avattu, riittää kovalevyn irrotukseen kahden ruuvin avaaminen. Tämän jälkeen kovalevystä siirretään kiinnikkeet uuteen SSD-levyyn ja vaihdetaan levyjen paikkoja. Ja tältä kone sitten näyttää SSD asennettuna:

Seuraavaksi asensin koneeseen tuliterän Mountain Lion -käyttiksen ja muut ohjelmat. Kerron kokemuksista lisää seuraavassa jutussa…

Did you like this? Share it:

Uusi Apple TV (3rd gen)

Uusi kolmannen sukupolven Apple TV on nyt ajettu sisään ja testattu. Ja sanalla sanoen kokemus on yllätyksetön. Laitteessa yhdistyy Apple TV:n ensimmäisen mallin (Full HD) ja toisen mallin (pieni koko) hyvät puolet. Sisäistä muistia on kakkosversiosta tutut 8 gigaa, mutta eipä streaming-käyttöön tarkoitetussa laitteessa enempää tarvitakaan.

Joltain verkkosivulta luin, että laitteessa on sisällä uusi wlan-antenni, jonka käyttötarkoitusta ei vielä tiedetä. Olisiko tuo viite siitä, että laite tullaan tulevaisuudessa verkottamaan muiden Apple -laitteiden kanssa entistä tiiviimmin? Toivotaan niin. Potentiaalia Applen pikkumustassa on huomattavasti enemmän mitä tähän mennessä on nähty. Hintaansa nähden laite on kuitenkin erinomainen tällaisenaankin.

Did you like this? Share it:

Kotiteatteri verkottuu

Päivitin kovan tarjouksen houkuttamana telkkarin astetta nykyaikaisempaan malliin. Kyseessä on vuoden 2011 Panasonic 3D -plasma: Panasonic Viera TX-P46ST32Y. Siitä löytyy mm. sisäänrakennettu verkkoliitäntä sekä erilaisia verkon yli toimivia sisältöpalveluita (esim. YouTube, videovuokraamo ja Facebook).

Aikaisemmin tänä vuonna päivitin kotiteatterini vahvistimen ja siinäkin oli verkkoliitäntä, Spotify ja nettiradiotoiminnot. Telkkariin liitetyistä PS3:sta, XBOX 360:sta, Apple TV:sta ja Elisa Viihde -boksista löytyy myös valtava määrä erilaisia verkkotoimintoja ja myös erilaisia kilpailevia videovuokrauspalveluita. Aletaanko jo olemaan siinä pisteessä, että verkon kautta jaettavaa viihdettä on tarjolla jo liikaakin? Jaksaako normaali kuluttaja oikeasti kirjautua kaikkiin laitteiden tarjoamiin verkkopalveluihin?

Yksi laitteiden verkottumisesta saatava lisähyöty on se, että iPhonea voi nykyään käyttää yhä useamman laitteen kaukosäätimenä. Oman kotiteatterini kohdalla remote-ohjelmat löytyy telkkarin, vahvistimen ja Apple TV:n ohjaamiseen. Käytettävyydessä kännykkä ei tosin vielä mitenkään hakkaa perinteistä yleiskaukosäädintä – Logitech Harmony on edelleen meidänkin perheessä kaikkein kovimmassa käytössä.

Jään mielenkiinnolla odottamaan Applen tämän päivän tuotejulkistuksia. Naitetaanko Apple TV ja iPad toisiinsa entistä tiiviimmin? Kertooko Apple jotain tulevista televisio-malleistaan? Onko kaikilla popcornit valmiina?

Did you like this? Share it:

Diginiksi: iPhonen tärkeimmät asetukset kuntoon

iPhonen (ja myös iPod touchin ja iPadin) asetukset kannattaa laittaa kuntoon heti, kun laitteen saa käsiinsä. Muuten esim. kadonnutta laitetta voi olla turhaa etsiskellä. Viimeksi tänään paikannettiin yhden kaverini kadonnut iPhone oikein tehtyjen asetusten ansiosta. Puhelin löytyi kaupan pakastearkusta, kun säädettiin laite piippaamaan etähallinnan avulla. Etäpiippauksen saa tehtyä, vaikka puhelin olisi asetettu äänettömälle. Tässä vähän vinkkejä niille, joilla asetukset on vielä säätämättä..

iCloud

Ihan ensiksi kannattaa luoda Apple ID -tunnukset ja aktivoida ilmainen iCloud -tili. Sen avulla voi synkroinoida puhelimella olevat tiedot netissä sijaitsevaan “pilveen” sekä haluamilleen tietokoneille. Myös iPod touchin ja iPadin saa synkkaamaan samojen tietojen kanssa. iCloud -asetuksista voi päättää mitkä kaikki tiedot haluaa synkronoida pilvipalvelun kanssa ja mitkä haluaa pitää vain lokaalisti mobiililaitteella. Myös kuvien synkronointi “kuvavirtaan” voidaan kytkeä päälle iCloud-asetuksista. Kannattaa vilkaista myös Applen ohjeet iCloudin käyttöönotosta.

Etsi iPhoneni (Find my iPhone)

Tärkein iCloud-asetusten kohta on se viimeinen: Etsi iPhoneni. Se pitää olla kytkettynä päälle, jotta kadonnutta puhelinta voi myöhemmin yrittää paikantaa. Kun toiminto on kytketty päälle, puhelimen sijaintia voi seurata kartalta joko tietokoneelta (nettiselaimesta) käsin tai toiselta iPhonelta, iPod touchista tai iPadista (find my iphone appsilla). Kannattaa kuitenkin kirjoittaa johonkin muistiin iCloud-käyttäjätunnus ja salasana sillä ilman niitä ollaan taas lähtöruudussa eikä paikannus onnistu. Etsi iPhoneni -toiminnon avulla puhelimen saa piippaamaan ja lisäksi sen avulla voi lähettää viestejä laitteen ruudulle. Tarvittaessa laitteen voi myös lukita tai jopa tyhjentää kokonaan.

Etsi ystäväni (Find my Friends)

Jos puhelimensa sijainnin haluaa jakaa esim. ystävilleen jo ennen sen katoamista, kannattaa App Storesta ladata Etsi ystäväni / Find my Friends -ohjelma ja sen jälkeen tarkistaa sijaintipalvelut -asetuksista, että ohjelmalla on myös oikeus käyttää sijaintietoa. Etsi ystäväni -toiminto on näppärä esim. festareilla, jos puhelinverkko on tukossa tai melu niin kova, ettei kavereihin meinaa saada yhteyttä normaalisti soittamalla.

iMessage

iPhonen, iPod touchin, iPadin ja Macin välillä on mahdollista lähettää ilmaisia tekstiviestejä netin välityksellä. Viestit ovat ihan kuin tekstiviestejä eikä lähettäjän tarvitse edes välittää siitä lähteekö viesti tekstiviestinä vai ilmaisena iMessagena. Ainoa asia, joka pitää tehdä, on tarkistaa asetuksista, että iMessage on kytketty päälle.

FaceTime

iPhonen, iPod touchin, iPadin ja Macin välillä on mahdollista soittaa myös ilmaisia videopuheluita. Laitteiden tulee olla soittohetkellä wlan-verkossa ja asetuksista pitää olla Facetime päälle kytkettynä.

Did you like this? Share it:

Messages Maciin

Viime kesänä hämmästelin Applen sekavia pikaviestiohjelmia – tai siis sitä miksi niitä pitää olla niin tuhottoman monta rinnakkain. Nyt tilannetta yritetään viimein korjata. iMessages, iChat ja FaceTime on yhdistetty Macilla yhteen ja samaan ohjelmaan: Messages. Ohjelman beta-version voi ladata täältä.

Testasin ohjelmaa pikaisesti ja se tuntuu toimivan jokseenkin hyvin. iChat-osio näytää samalta kuin ennenkin ja uusi “Message-ikkuna” leijuu omana osionaan. En kylläkään löytänyt mitään keinoa miten Facetime-puhelun voisi aloittaa kirjoittamatta ensin vastaanottajalle viestin. Vasta kun viesti on kirjoitettu, ilmestyy Facetime-nappi Chatti-ikkunaan – ja sekin vain avaa erillisen FaceTime -ikkunan. Eli oikeastaan iChat, Messages ja Facetime on edelleen kolme erillistä juttua, joita on vain yritetty purkkavirittää yhteen. Noh, parempi sekin kuin ei mitään!

Did you like this? Share it:

YouTube tulee Apple TV:hen

youtube.jpg
Apple julkaisi tänään 160 Gt:n kovalevyllä varustetun Apple TV:n. Nyt on sitten yksi valituksen aihe vähemmän. Laitetta ei tosin vielä löydy Applen suomalaisesta verkkokaupasta.

Apple lupasi myös julkaista parin viikon päästä ilmaisen ohjelmistopäivityksen, jonka jälkeen Apple TV:llä voi katsella ja tallentaa YouTube-videoita ilman tietokonetta. Tämä kuulostaa ihan hyvältä, mutta miten ihmeessä haluamansa videot löytää ilman näppäimistöä?

Did you like this? Share it: