Kaljakellunta 1997-2017, osa 5

20-vuotisen Kaljakellunta-perinteen syväluotaava analysointi jatkuu 😉 Tällä kertaa pari sanaa alkupäräisestä reitistä. Ensimmäset kaksi vuotta (1997 ja 1998) lähdettiin Rekolan ja Päiväkummun väliseltä sillalta (Laurintie). Reitin päätös oli Tikkurilan Vernissa-talolla, ennen vesiputousta. Myös vuosina 2003 ja 2008 kelluttiin tuota samaa reittiä, mutta noina vuosina startti siirrettiin kuitenkin vähän edemmäs, Koivukylän ja Päiväkummun väliselle valkoiselle sillalle. Siellä oli uimarannan ansiosta enemmän tilaa isolle osallistujamäärälle.

Itse olen aina tykännyt eniten tästä alkuperäisestä reitistä juuri sen haasteellisuuden ja vaihtelevuuden takia. Tuo vuosi 2008 jäi kuitenkin viimeiseksi kerraksi tuolla reitillä. Syyn voi jokainen itse päätellä tästä 2008 videoklipistä:

Nykyisillä osallistujamäärillä ja jatkuvasti kasvavilla kelluntavälineillä tuosta ei tulisi enää yhtään mitään!

Vaikka joki on nykyreiteillä syvä ja leveä, kannattaa silti olla varovainen. Pysykää pinnalla!


Lue juttusarjan seuraava osa: Kaljakellunta 1997-2017, osa 6

Lue myös:

Kaljakellunnan syntyhistoria
Kaljakellunta 1997-2017, osa 1
Kaljakellunta 1997-2017, osa 2
Kaljakellunta 1997-2017, osa 3
Kaljakellunta 1997-2017, osa 4
Kaljakellunta 1997-2017, osa 7

Did you like this? Share it:

Kaljakellunta 1997-2017, osa 4

Kaljakellunta-perinteen aloituksesta on nyt siis kulunut tasan 20 vuotta. Se on viidesosa koko Suomen itsenäisyyden ajasta. Suomi 100 -leimaa tälle happeningille on silti varmaan turha pyydellä, vaikka ihan aiheellisesti voidaan jo puhua pysyvästä kansanhuvista / perinteestä.

Myös toinen kelluntaan liittyvä muistoni täyttää tänä vuonna pyöreitä. Käytiin nimittäin tasan kymmenen vuotta sitten (2007) Laosissa kokeilemassa sikäläistä kaljakellunta-aktiviteettia: Tubingia. Se oli aivan mahtavaa! Samalla se oli kuitenkin malliesimerkki siitä millä tavalla päihteitä ja vesileikkejä ei pidä yhdistää.

Joenrannan ravintoloissa myytiin täysin avoimesti kaikkia mahdollisia päihteitä oluesta viinaan ja huumeisiin. Raakaa laolao-viinaa sai ilmaiseksi. Sen jälkeen päihtyneet turistit kiipeili lukuisiin kivikkoisen joenrannan liaaneihin ja hyppyköysiin helposti arvattavin seurauksin.

Muistaakseni pelkästään vuonna 2011 kuoli 27 turistia lukemattomista loukkaantumisista puhumattakaan. Jossain vaiheessa koko touhu pantiin ainakin väliaikaisesti kieltoon. Nykytilasta en ole varma, mutta tässä yksi kohtuullisen tuore uutinen aiheesta: http://www.news.com.au/world/asia/another-australian-has-died-in-the-party-destination-of-laos/news-story/c7d668f819a5705d73a20c5c652ae2ca

Lunkin Matkamittari-osiosta löytyy meidän tubing-reissun muistot ja tässä vielä tänään koostettu video:

Muistakaa siis Kaljakellunnassa se kaikkein tärkein asia:

Pitäkää järki päässä ja pysykää pinnalla! Huolehtikaa myös kavereista!


Juttusarjan seuraava osa: Kaljakellunta 1997-2017, OSA 5

Lue myös:

Kaljakellunnan syntyhistoria
Kaljakellunta 1997-2017, OSA 1
Kaljakellunta 1997-2017, OSA 2
Kaljakellunta 1997-2017, OSA 3
Kaljakellunta 1997-2017, osa 6
Kaljakellunta 1997-2017, osa 7

Did you like this? Share it:

Kaljakellunta 1997-2017, osa 3

Tässä jutussa muutamia lainsäädännöllisiä ja käytännön vinkkejä Kaljakellunnan 20-vuotisen historian kunniaksi:

YLE uutisoi: Hiprakassa ei saa ajella ruohonleikkurilla tai lennättää dronea, mutta soutaa ja suppailla saa

Muutama lainaus tuosta jutusta:

Päältäajettavan ruohonleikkurin tai mönkijän ajaminen sekä kuvauskopterin lennättäminen on rangaistavaa humalassa, mutta vaikkapa soutajalle promillerajaa ei ole.

Dronen lennättäminen päihtyneenä on puolestaan ilmaliikennejuopumus, koska kopteri vertautuu rikoslaissa moottorikäyttöiseen ajoneuvoon.

Vesiliikenteessä promilleraja on korkeampi: rangaistavuuden raja kulkee yhdessä promillessa. Raja koskee sekä aluksen kipparia että aluksen ohjaamiseen olennaisesti vaikuttavassa tehtävässä toimivaa.

Myös muiden huumaavien aineiden kuin alkoholin käyttö vesillä tarkoittaa vesiliikennejuopumusta, jos ne huonontavat ohjauskykyä.

Lain mukaan vesikulkuneuvoja ovat veteen tukeutuvat ja vesillä liikkumiseen tarkoitetut kulkuvälineet ja laitteet. Tämä sisältää myös tuulen voimalla purheella tai varjolla liikuteltavat laitteet.
Vesiliikennejuopumus ei kuitenkaan koske soutuvenettä tai siihen rinnastettavaa vesikulkuneuvoa. Eli vaikkapa kanootilla, purjelaudalla ja suosioon nousseella suppilaudalla voi liikkua myös päihtyneenä ilman rangaistusta.

Viime vuonna joku näytti tulleen Australiasta asti koptereineen (video alla). Toivottavasti ei ollut hiprakassa 🙂

Minkäköhänlainen oikeustaistelu tulisi, jos kaljakelluja hukkuisi päihtyneen kopterilennättäjän aiheuttaman onnettomuuden takia…

Mutta jos ihan vakavasti puhutaan niin tietyt pelisäännöt on hyvä pitää mielessä ja järki päässä. Kaljakellunta.org -sivuston turvallisuus-osiosta löytyy asiallisia vinkkejä.

Itse lisäisin tuohon vielä vinkin kuivista varavaatteista. Nyky-kellujilla on ollut käsittämättömän hyvä tuuri säiden suhteen ja happening on sattunut lähes poikkeuksetta aurinkoiselle päivälle. Vuoden 1998 kellunta-kuvista saattaa kuitenkin tarkkasilmäinen huomata, että joskus on koettu vähän kylmempääkin kyytiä. Jos kylmä iskee märissä vaatteissa niin olo muuttuu oikeasti todella nopeasti kurjaksi. Varavaatteet voi laittaa vaikka kahteen päällekkäiseen muovipussiin (molemmat solmulla kiinni). Oikeita vedenpitäviä pussukoita saa myös sekatavarakaupoista kuten esim. Biltemasta (4, 8 ja 16 litraisia). Isoin maksoi muistaakseni n. 15 euroa. Sadetakki voi myös osoittautua päivän pelastajaksi. Vaikka vaatteet kastuisikin, pitää sadetakki lämmön sisällään hyvin.

Ja tähän loppuun vielä pakollinen muistutus siisteydestä: Ottakaa mukaan jätesäkki ja korjatkaa joelta pois vähintään omat roskanne. Siivoustalkootkin on näköjään tulossa seuraavalle päivälle (ks Facebook-tapahtuma).


Juttusarjan seuraava osa: Kaljakellunta 1997-2017, OSA 4

Lue myös:

Kaljakellunnan syntyhistoria
Kaljakellunta 1997-2017, osa 1
Kaljakellunta 1997-2017, osa 2
Kaljakellunta 1997-2017, osa 5
Kaljakellunta 1997-2017, osa 6
Kaljakellunta 1997-2017, osa 7

Did you like this? Share it:

MiniDisc mullistaa maailman!

Palautan vanhoja digi-postauksia näkvyviin vähitellen. Välillä niiden seasta löytyy todellisia helmiä, jotka ansaitsisi tulla julkaistuksi uudelleen ihan etusivulla. Tässä yksi sellainen. Kyseessä on skannaus Humppa-Lähetys -lehdestä, joka teki osuvaa parodiaa MiniDisc-formaatista ja sitä ympäröivästä uutisoinnista 90-luvulla. Itsekin olin vannoutunut MiniDisc-harrastaja ennen MP3-formaatin saapumista 🙂

 

Did you like this? Share it:

Kaljakellunta 1997-2017, osa 2

Kaljakellunnan 20 v -fiilistelyt jatkuu. Eilen löysin valokuvia vuoden 1998 Kaljakellunnasta. Skannasin ja laitoin ne videomuotoon (alla). Kyseessä oli historian toinen kellunta. Tämä video on lisätty myös aiemmin kirjoittamaani Kaljakellunnan historiikkiin. Kuvien ottaja on vielä hämärän peitossa. Muistaako kukaan kuka oli kameran takana vai kiersikö se?

“Musiikki”: CC Vokula 6000 … ja allekirjoittanut hanurissa 🙂


Juttusarjan seuraava osa: Kaljakellunta 1997-2017, osa 3

Lue myös:

Kaljakellunta 1997-2017, osa 1
Kaljakellunta 1997-2017, osa 4
Kaljakellunta 1997-2017, osa 5
Kaljakellunta 1997-2017, osa 6
Kaljakellunta 1997-2017, osa 7

Did you like this? Share it:

Kaljakellunta 1997-2017, osa 1

Tasan 20 vuotta on kulunut historian ensimmäisestä Kaljakellunnasta ja melkoinen määrä vettä on valunut tuona aikana Tikkurilan Vernissa-talon vesiputouksesta. Osaisikohan joku oikeasti arvioida tuon vesimäärän?

Tämän vuoden tapahtumasta näyttää löytyvän infoa Facebookista, joten ei siitä sen enempää, etten joudu oikeuteen.

Tänä vuonna on tapahtumaperinteen 20 v -juhlavuosi, jonka takia tavoitteenani on jatkaa tarinointia itse tapahtumapäivänä paikan päältä. Jos vaikka saisi live-videota tänne Lunki-blogiin tai jotain.. Pitää miettiä. Ainakin jonkinlaisen analyysin tulen tekemään ilmiön nykytilasta.

Jos Kaljakellunnan syntyhistoria kiinnostaa niin olen kirjoittanut siitä jutun tänne: http://lunki.fi/tarinoiden-aarelle-osa-1-kaljakellunta/.

Haluan jälleen kerran toivottaa hyvää kelluntaa kaikille osallistujille! Kehotan myös tuttuun tapaan pitämään järjen päässä. Roskaaminen on pöljää. Hukkuminen tai loukkaantuminen on totaalisen dorkaa! Pysykää pinnalla! Niin mekin tehtiin jo 90-luvulla. Cheers! Nähdään jorpakossa.


Juttusarjan seuraava osa: Kaljakellunta 1997-2017, osa 2

Lue myös:
Kaljakellunta 1997-2017, osa 3
Kaljakellunta 1997-2017, osa 4
Kaljakellunta 1997-2017, osa 5
Kaljakellunta 1997-2017, osa 6
Kaljakellunta 1997-2017, osa 7


Korjaus: Jutun kuvassa luki alunperin vuosi 2000, mutta tarkemmin muistellen se taisi olla 2001. Eli korjattu.

Did you like this? Share it:

3D-elokuvat: elämys vai kärsimys?

Tuli taas viime viikolla käytyä 3D-elokuvissa, vaikka olin jo kauan sitten päättänyt, etten enää ikinä mene teattereissa 3D-näytöksiin. Tällä kertaa oli kuitenkin pakko, koska kyseisessä teatterissa ei esitetty muuta ja oltiin vaimon kanssa sovittu leffaillasta (oltiin pienellä paikkakunnalla).

Ja jälleen kerran 3D onnistui melkein pilaamaan koko elokuvan (Sota Apinoiden Planeetasta). Kuva oli hämärä, lasit painoi nenää ja muutenkin koko homma tuntui turhalta kikkailulta ja huomion harhauttamiselta itse elokuvasta. Kas kun eivät jaa ovella pyykkipoikia, joita voisi kärsimyksen lisäämiseksi kiinnitellä korviin tai muihin kehon ulokkeisiin!

Leffan loppuvaiheessa oli pakko ottaa lasit pois ja katsoa suttuista kuvaa ilman laseja. Silloin taas huomasi, että eihän se elokuva liian hämärä ollutkaan vaan ne täysin turhat kakkulat, joiden läpi ei meinannut nähdä mitään. Oikeasti! Mitä järkeä on pilata elokuvaelämys näin huonosti toimivalla tekniikalla?

Tämä tarina ja narina on sikäli vähän outoja, että ensimmäiset 3D-kokemukseni leffateattereissa oli ihan positiivisia. Mutta ne olikin jätti-screeneiltä IMAX-teattereissa (v. 2001 Sydneyssä ja v. 2006 Bangkokissa). En tiedä mitä tekniikkaa noissa silloin käytettiin, mutta tuolloin 3D-vaikutelma oli oikeasti ihan OK enkä muista murehtineeni mistään epämukavista laseistakaan. Kultaako aika muistot vai onko IMAX-teattereissa oikeasti niin paljon parempaa tekniikkaa kuin nykyisissä perus-teattereissa? Täällä kotisuomessa ei ainakaan ole tullut vuosien varrella vastaan vielä yhtään mukavaa 3D-teatterikokemusta.

Testausta kotona

Kotikäytössä 3D kiinnostaa itseäni kuitenkin edelleen, vaikka juuri kotikäyttöön tarkoitettua 3D:tä onkin viime aikoina haudattu laitevalmistajien taholta. Toissapäivänä vertailin BenQ videotykin ja LG OLED TV:n 3D-kuvia keskenään. Katselin kokonaan kaksi 3D-elokuvaa: Doria etsimässä ja Saapasjalkakissa. Vaihdoin näyttölaitetta muutaman kerran molempien leffojen aikana.

Videotykin ja sen aktiivilasien avulla sai täyden full hd -tarkkuuden ja vaikuttavan 90″ kuvan. OLED-telkkarin passiivilasit (polarisoidut) oli silmille helpommat ja muutenkin mukavammat, mutta kuvan tarkkuus oli heikompi passiivitekniikan takia. Kuvan koko oli telkkarissa kuitenkin niin paljon pienempi (55″), ettei resoluution pudotusta juurikaan huomannut normaalilta katseluetäisyydeltä. Lisäksi OLED -telkkarin täydellinen mustan taso (ja ehkä myös ruudun kaareva muoto) toi kuvaan vielä lisäsyvyyttä ja teki 3D-vaikutelmasta vielä astetta vaikuttavamman. Kumpikaan laite ei aiheuttanut mitään sellaista ärsytystä mitä leffateattereissa olen kokenut. Leffaan pystyi keskittymään melkein yhtä hyvin kuin 2D-versioissa.

Eli yhteenvetona: Jos jatkossa vielä katselen 3D-elokuvia (varmaankaan siis en), teen sen mieluiten OLED-telkkarin välityksellä ja passiivilaseilla. Ehkä välillä voin kokeilla niitä myös aktiivilaseilla videotykillä. Mutta leffateattereiden 3D-näytöksiin minua ei enää saa edes maksamalla. Lopettakaa jo se pelleily! 3D:n ainoa oikea paikka oli lapsuudessani ja on edelleen:

Did you like this? Share it:

Diginiksi: Valkokankaan ympärille mustaa

Tässä ei ole oikeille kotiteatteriharrastajille mitään uutta, mutta ehkä aloittelijalle tai muuten vain satunnaiselle videotykittäjälle hyödyllinen vinkki:

Uutta videotykkiä virittäessä tulin siirtäneeksi valkokankaan toiselle seinälle, jossa oli sivuverhot valmiina. Huomasin, että valkokankaan sivujen rajautuminen tummiin verhoihin nosti huomattavasti katselukokemuksen vaikuttavuutta. Niinpä kokeilin laittaa myös valkokankaan alapuolelle mustan kankaan ja se todellakin viimeisteli vaikutelman.

Nyt leffaa katsoessa ei oikeasti huomaa muuta kuin kuvan ja kaikki häiritsevä ympäriltä katoaa huoneen pimeyteen (ihan kuten oikeissa leffateattereissa). Silloin kun sivu- ja alaverhoja ei ollut, häiritsi kankaan ympärillä olevat rojut ja valkoinen seinä katselua aika pahasti – vaikkei sitä silloin huomannutkaan. Nyt ei tulisi enää mieleenkään palata entiseen.

Erittäin edullinen ja tehokas keino katseluelämyksen parantamiseen. Suosittelen!

Tuo kangas on muuten ylös rullautuvaa mallia (GrandView 90″), jossa itsessään on mustaa reunoilla jonkun verran ja yläosassa enemmänkin.

 

Did you like this? Share it:

BenQ W1210ST

Hankin joku aika sitten uuden videotykin työhuoneeseen, joka on välillä myös peli- ja leffakäytössä. Malliksi valikoitui tarjouksen perusteella BenQ W1210ST. Se on erityisesti pelikäyttöön kehitetty projektori. Huomiota on kiinnitetty esim. nopeaan vasteaikaan. Laite toimii kuitenkin ihan yhtä hyvin leffakäytössä (hanskaa mm. 24fps kuvan ja 3D:n).

Edellinen projektorini oli BenQ W1070, joka on käsittääkseni jonkunlainen klassikko edullisten kotiteatteriprojektorien luokassa. Tämä uudempi W1210ST -malli on ns. lyhyen heittoetäisyyden projektori (siitä tulee lyhenne ST eli “short distance”). Tämän ominaisuuden takia jouduin siirtämään tykkitelineen lähemmäksi kangasta. Omassa käytössäni tästä ominaisuudesta oli siis enemmän haittaa kuin hyötyä. Mutta onhan se näppärää, jos täytyy joskus pienessä tilassa saada seinälle isoa kuvaa. Nyt ei tarvitse roudata tykkiä huoneen perälle.

Toinen ero vanhaan projektoriini on “lens shiftin” puuttuminen. Eli kuvaa ei pysty säätämään optisesti ylös tai alas vaan tykkiteline / valkokangas pitää säätää millilleen oikealle korkeudelle. Se onnistui onneksi aika helposti, mutta harmillinen puute joka tapauksessa muuten loistavassa laitteessa. Myös komponentti-liitännät ovat jääneet pois, joka saattaa ketuttaa joitain retroilijoita. Itse käytän edelleen tuota liitäntää silloin tällöin, kun jaksan kaivaa esiin GameCuben, XBOXin tai PS2:n. Toisaalta noin alhaisen resoluution pelit pelaa muutenkin mieluummin pienemmällä tv-ruudulla.

Muuten laitteesta ei ole löytynyt mitään valittamisen aihetta. Kaukosäädin on valaistu eli sitä on helppo käyttää pimennetyssä huoneessa. Käyntiääni on kohtuullisen hiljainen eli ei ole häirinnyt millään tavalla. Ilmeisesti projektorista löytyy myös vähän tavallista paremmat kaiuttimet, mutta itse en niitä ole vielä testannut, koska käytän työhuoneessa soundbaria. Ja kuva on juuri niin hyvä kuin tämän hintaluokan laitteessa vain voi olla (n. 1000 eur).

Olen viime aikoina käyttänyt projektoria eniten The Last Guardian -pelin pelaamiseen, jossa iso kuva pääsee todellakin oikeuksiinsa. Voisin jopa väittää, että tykin hankkiminen kannattaa jo pelkästään tämän pelin takia. Täydellisen eeppistä menoa ja huikaisevaa visuaalista kerrontaa! Tämä jos joku kannattaa kokea isolta kankaalta!

Did you like this? Share it:

Berliinissä 6/2017

Tehtiin kesäkuussa 2017 neljän päivän reissu Berliiniin. Tässä tärkeimmät muistiinpanot.

Lennot ja muut kulkuneuvot

Lennot otettiin Air Berliniltä. Perillä kohteessa kyseltiin lentokentän infosta, että löytyykö sieltä juna- tai metroasemaa. Ei löytynyt. Niinpä piti kävellä terminaalin toiseen osaan ja ottaa sieltä bussi päärautatieasemalle (Hauptbahnhof). Sieltä jatkettiin junalla majapaikan lähiasemalle (Ostbahnhof).

Lippuautomaatista sai kertalippuja, mutta kannattavampaa on saman tien ottaa usemman matkan lippu niin säästää vähän kuluissa. Berliinissä lippu pitää leimata ennen junaan menoa eikä mekään sitä aina muistettu / ehditty tehdä. Onneksi ei saatu sakkoja, vaikka törmättiin tarkastajiin leimaamattomat liput taskussa. Turisteille annetaan varmaan vähän armoa näissä asioissa.

Lippu on samantyyppinen kuin “Helsingin sisäinen” eli sillä saa matkustaa tietyn ajan kaikissa kulkuneuvoissa. Lentokenttäbussin lisäksi tutuksi tuli lähijunat ja metrot, joilla pääsee hyvin lähes minne vain.

Majoitus ja sen lähinähtävyydet

Majapaikaksi oltiin valittu Itä-Saksan tyyliin sisustettu Ostel Hostel. Se olikin oikein elämyksellinen paikka ja sijainti oli erinomainen. Hostellin vierestä löytyi juna-asema, ruokakauppa sekä lukuisia ruoka- ja juomapaikkoja.

Ja mikä tärkeintä – tuolta oli lyhyt kävelymatka East Side Galleryyn ja YAAM -joenranta-mestaan.

YAAMin viereinen joenranta-alue on muutenkin hyvin mielenkiintoista seutua. Arkkitehtuuria ja ravintoloita jännällä twistillä 🙂 Nämä kaikki siis sijaitsee entisen Länsi- ja Itä-Saksan rajalla, Berliinin muurin vieressä (jotain siitäkin oli vielä jäljellä).

Tuolla YAAMissa käynti tuntui siltä kuin olisi tehnyt pienen tripin jonnekin Kaakkois-Aasian rannan Reggae-baariin. Myös Kööpenhaminan Christiania tuli mieleen (omat kokemukset sieltä on 90-luvun puolivälistä).

Puistot

Suurin yllätys itselleni oli se kuinka paljon Berliinissä on puistoja ja “tilaa hengittää”. Muutama askel vilinästä ja olet täysin luonnon keskellä. Yhdessä puistossa törmättiin myös ulkoilmaelokuviin. Siitä lisää Cineout-blogin puolella: http://cineout.com/?p=1357

Alexanderplatz

Tämä aukio on varmaan kaikille Berliinin kävijöille tuttu. Siellä mekin käytiin ihmettelemässä Afrikkalaisia festareita ja vähän shoppailemassa. Mestan löytää helposti, koska sen läheltä kohoaa taivaisiin korkea televisiotorni. Se auttaa myös suunnistamaan Berliinissä, kun aina tietää missä suunnassa on tämä aukio.

Käytöstä poistettu lentokenttä

Yksi todella hauska löytö oli Tempelhofin lentoasema. Se on käytöstä poistettu ja nyt yleisessä hengailukäytössä. Järjettömästi tilaa temmeltää! Ihmiset lenkkeili, pyöräili, lennätti lennokkeja, piti piknikkiä yms yms. Ihan kuin olisi ollut festarialueella, josta puuttui ne festarit. Onneksi Berliinissä saa silti kaljaa joka paikasta. Tuonkin kentän laidalta löytyi anniskelualueita, jotka muistutti festareiden kalja-alueita.  Olut tuli muutenkin vastaan ihan joka paikassa. Kaduilla käveli siellä täällä ihmisiä kaljaputelit kädessä. No eipä ainakaan erotuttu joukosta 🙂

Tiergarten

Berliinin eläintarhassa ei käyty, mutta käveltiin sen edessä olevalta juna-asemalta toiseen erittäin tunnelmalliseen mestaan: Neuer See -järvelle, joka sijaitsi Tiergarten puistossa. Juuri tuossa paikassa kiteytyi hurjat vastakohdat: muutama askel suurkaupungin vilinästä ja olet soutelemassa järvellä täysin keskellä luontoa (ei tosin vuokrattu soutuvenettä tällä kertaa).

Myös kävelymatka Siegessäulelta (VoitonpylväältäBrandenburgin portille oli hauska. Tuon jälkimmäisen vierestä löytyi myös Holocaust Memorial (Euroopan murhattujen juutalaisten muistomerkki), joka on täynnä valtavia betonipaaseja. Niiden väleissä kävely oli oikeasti aikamoinen elämys.

Muuta

Joki-/kanaalibotskeja olisi ollut hauska kokeilla samoin kuin pyörän vuokraamista. Monta muutakin juttua jäi seuraavan reissun todo-listalle ja hyvä niin. Tässä oli ihan tarpeeksi nähtävää ja sulatettavaa yhdelle lyhyelle visiitille.

Berliini oli paljon kiinnostavampi ja monipuolisempi kaupunki mitä odotin. Suosittelen lämpimästi!

Lisäys 1: Parit fotot vielä:

Lisäys 2: Tehtiin reissu siis vaimon kanssa ja ilman lapsia. Ehkä aiheellinen lisähuomio 🙂

Did you like this? Share it: