Kaljakellunta 1997-2017, osa 1

Tasan 20 vuotta on kulunut historian ensimmäisestä Kaljakellunnasta ja melkoinen määrä vettä on valunut tuona aikana Tikkurilan Vernissa-talon vesiputouksesta. Osaisikohan joku oikeasti arvioida tuon vesimäärän?

Tämän vuoden tapahtumasta näyttää löytyvän infoa Facebookista, joten ei siitä sen enempää, etten joudu oikeuteen.

Tänä vuonna on tapahtumaperinteen 20 v -juhlavuosi, jonka takia tavoitteenani on jatkaa tarinointia itse tapahtumapäivänä paikan päältä. Jos vaikka saisi live-videota tänne Lunki-blogiin tai jotain.. Pitää miettiä. Ainakin jonkinlaisen analyysin tulen tekemään ilmiön nykytilasta.

Jos Kaljakellunnan syntyhistoria kiinnostaa niin olen kirjoittanut siitä jutun tänne: http://lunki.fi/tarinoiden-aarelle-osa-1-kaljakellunta/.

Haluan jälleen kerran toivottaa hyvää kelluntaa kaikille osallistujille! Kehotan myös tuttuun tapaan pitämään järjen päässä. Roskaaminen on pöljää. Hukkuminen tai loukkaantuminen on totaalisen dorkaa! Pysykää pinnalla! Niin mekin tehtiin jo 90-luvulla. Cheers! Nähdään jorpakossa.


Juttusarjan seuraava osa: Kaljakellunta 1997-2017, osa 2

Lue myös:
Kaljakellunta 1997-2017, osa 3
Kaljakellunta 1997-2017, osa 4
Kaljakellunta 1997-2017, osa 5
Kaljakellunta 1997-2017, osa 6
Kaljakellunta 1997-2017, osa 7


Korjaus: Jutun kuvassa luki alunperin vuosi 2000, mutta tarkemmin muistellen se taisi olla 2001. Eli korjattu.

Did you like this? Share it:

3D-elokuvat: elämys vai kärsimys?

Tuli taas viime viikolla käytyä 3D-elokuvissa, vaikka olin jo kauan sitten päättänyt, etten enää ikinä mene teattereissa 3D-näytöksiin. Tällä kertaa oli kuitenkin pakko, koska kyseisessä teatterissa ei esitetty muuta ja oltiin vaimon kanssa sovittu leffaillasta (oltiin pienellä paikkakunnalla).

Ja jälleen kerran 3D onnistui melkein pilaamaan koko elokuvan (Sota Apinoiden Planeetasta). Kuva oli hämärä, lasit painoi nenää ja muutenkin koko homma tuntui turhalta kikkailulta ja huomion harhauttamiselta itse elokuvasta. Kas kun eivät jaa ovella pyykkipoikia, joita voisi kärsimyksen lisäämiseksi kiinnitellä korviin tai muihin kehon ulokkeisiin!

Leffan loppuvaiheessa oli pakko ottaa lasit pois ja katsoa suttuista kuvaa ilman laseja. Silloin taas huomasi, että eihän se elokuva liian hämärä ollutkaan vaan ne täysin turhat kakkulat, joiden läpi ei meinannut nähdä mitään. Oikeasti! Mitä järkeä on pilata elokuvaelämys näin huonosti toimivalla tekniikalla?

Tämä tarina ja narina on sikäli vähän outoja, että ensimmäiset 3D-kokemukseni leffateattereissa oli ihan positiivisia. Mutta ne olikin jätti-screeneiltä IMAX-teattereissa (v. 2001 Sydneyssä ja v. 2006 Bangkokissa). En tiedä mitä tekniikkaa noissa silloin käytettiin, mutta tuolloin 3D-vaikutelma oli oikeasti ihan OK enkä muista murehtineeni mistään epämukavista laseistakaan. Kultaako aika muistot vai onko IMAX-teattereissa oikeasti niin paljon parempaa tekniikkaa kuin nykyisissä perus-teattereissa? Täällä kotisuomessa ei ainakaan ole tullut vuosien varrella vastaan vielä yhtään mukavaa 3D-teatterikokemusta.

Testausta kotona

Kotikäytössä 3D kiinnostaa itseäni kuitenkin edelleen, vaikka juuri kotikäyttöön tarkoitettua 3D:tä onkin viime aikoina haudattu laitevalmistajien taholta. Toissapäivänä vertailin BenQ videotykin ja LG OLED TV:n 3D-kuvia keskenään. Katselin kokonaan kaksi 3D-elokuvaa: Doria etsimässä ja Saapasjalkakissa. Vaihdoin näyttölaitetta muutaman kerran molempien leffojen aikana.

Videotykin ja sen aktiivilasien avulla sai täyden full hd -tarkkuuden ja vaikuttavan 90″ kuvan. OLED-telkkarin passiivilasit (polarisoidut) oli silmille helpommat ja muutenkin mukavammat, mutta kuvan tarkkuus oli heikompi passiivitekniikan takia. Kuvan koko oli telkkarissa kuitenkin niin paljon pienempi (55″), ettei resoluution pudotusta juurikaan huomannut normaalilta katseluetäisyydeltä. Lisäksi OLED -telkkarin täydellinen mustan taso (ja ehkä myös ruudun kaareva muoto) toi kuvaan vielä lisäsyvyyttä ja teki 3D-vaikutelmasta vielä astetta vaikuttavamman. Kumpikaan laite ei aiheuttanut mitään sellaista ärsytystä mitä leffateattereissa olen kokenut. Leffaan pystyi keskittymään melkein yhtä hyvin kuin 2D-versioissa.

Eli yhteenvetona: Jos jatkossa vielä katselen 3D-elokuvia (varmaankaan siis en), teen sen mieluiten OLED-telkkarin välityksellä ja passiivilaseilla. Ehkä välillä voin kokeilla niitä myös aktiivilaseilla videotykillä. Mutta leffateattereiden 3D-näytöksiin minua ei enää saa edes maksamalla. Lopettakaa jo se pelleily! 3D:n ainoa oikea paikka oli lapsuudessani ja on edelleen:

Did you like this? Share it:

Diginiksi: Valkokankaan ympärille mustaa

Tässä ei ole oikeille kotiteatteriharrastajille mitään uutta, mutta ehkä aloittelijalle tai muuten vain satunnaiselle videotykittäjälle hyödyllinen vinkki:

Uutta videotykkiä virittäessä tulin siirtäneeksi valkokankaan toiselle seinälle, jossa oli sivuverhot valmiina. Huomasin, että valkokankaan sivujen rajautuminen tummiin verhoihin nosti huomattavasti katselukokemuksen vaikuttavuutta. Niinpä kokeilin laittaa myös valkokankaan alapuolelle mustan kankaan ja se todellakin viimeisteli vaikutelman.

Nyt leffaa katsoessa ei oikeasti huomaa muuta kuin kuvan ja kaikki häiritsevä ympäriltä katoaa huoneen pimeyteen (ihan kuten oikeissa leffateattereissa). Silloin kun sivu- ja alaverhoja ei ollut, häiritsi kankaan ympärillä olevat rojut ja valkoinen seinä katselua aika pahasti – vaikkei sitä silloin huomannutkaan. Nyt ei tulisi enää mieleenkään palata entiseen.

Erittäin edullinen ja tehokas keino katseluelämyksen parantamiseen. Suosittelen!

Tuo kangas on muuten ylös rullautuvaa mallia (GrandView 90″), jossa itsessään on mustaa reunoilla jonkun verran ja yläosassa enemmänkin.

 

Did you like this? Share it:

BenQ W1210ST

Hankin joku aika sitten uuden videotykin työhuoneeseen, joka on välillä myös peli- ja leffakäytössä. Malliksi valikoitui tarjouksen perusteella BenQ W1210ST. Se on erityisesti pelikäyttöön kehitetty projektori. Huomiota on kiinnitetty esim. nopeaan vasteaikaan. Laite toimii kuitenkin ihan yhtä hyvin leffakäytössä (hanskaa mm. 24fps kuvan ja 3D:n).

Edellinen projektorini oli BenQ W1070, joka on käsittääkseni jonkunlainen klassikko edullisten kotiteatteriprojektorien luokassa. Tämä uudempi W1210ST -malli on ns. lyhyen heittoetäisyyden projektori (siitä tulee lyhenne ST eli ”short distance”). Tämän ominaisuuden takia jouduin siirtämään tykkitelineen lähemmäksi kangasta. Omassa käytössäni tästä ominaisuudesta oli siis enemmän haittaa kuin hyötyä. Mutta onhan se näppärää, jos täytyy joskus pienessä tilassa saada seinälle isoa kuvaa. Nyt ei tarvitse roudata tykkiä huoneen perälle.

Toinen ero vanhaan projektoriini on ”lens shiftin” puuttuminen. Eli kuvaa ei pysty säätämään optisesti ylös tai alas vaan tykkiteline / valkokangas pitää säätää millilleen oikealle korkeudelle. Se onnistui onneksi aika helposti, mutta harmillinen puute joka tapauksessa muuten loistavassa laitteessa. Myös komponentti-liitännät ovat jääneet pois, joka saattaa ketuttaa joitain retroilijoita. Itse käytän edelleen tuota liitäntää silloin tällöin, kun jaksan kaivaa esiin GameCuben, XBOXin tai PS2:n. Toisaalta noin alhaisen resoluution pelit pelaa muutenkin mieluummin pienemmällä tv-ruudulla.

Muuten laitteesta ei ole löytynyt mitään valittamisen aihetta. Kaukosäädin on valaistu eli sitä on helppo käyttää pimennetyssä huoneessa. Käyntiääni on kohtuullisen hiljainen eli ei ole häirinnyt millään tavalla. Ilmeisesti projektorista löytyy myös vähän tavallista paremmat kaiuttimet, mutta itse en niitä ole vielä testannut, koska käytän työhuoneessa soundbaria. Ja kuva on juuri niin hyvä kuin tämän hintaluokan laitteessa vain voi olla (n. 1000 eur).

Olen viime aikoina käyttänyt projektoria eniten The Last Guardian -pelin pelaamiseen, jossa iso kuva pääsee todellakin oikeuksiinsa. Voisin jopa väittää, että tykin hankkiminen kannattaa jo pelkästään tämän pelin takia. Täydellisen eeppistä menoa ja huikaisevaa visuaalista kerrontaa! Tämä jos joku kannattaa kokea isolta kankaalta!

Did you like this? Share it:

Berliinissä 6/2017

Tehtiin kesäkuussa 2017 neljän päivän reissu Berliiniin. Tässä tärkeimmät muistiinpanot.

Lennot ja muut kulkuneuvot

Lennot otettiin Air Berliniltä. Perillä kohteessa kyseltiin lentokentän infosta, että löytyykö sieltä juna- tai metroasemaa. Ei löytynyt. Niinpä piti kävellä terminaalin toiseen osaan ja ottaa sieltä bussi päärautatieasemalle (Hauptbahnhof). Sieltä jatkettiin junalla majapaikan lähiasemalle (Ostbahnhof).

Lippuautomaatista sai kertalippuja, mutta kannattavampaa on saman tien ottaa usemman matkan lippu niin säästää vähän kuluissa. Berliinissä lippu pitää leimata ennen junaan menoa eikä mekään sitä aina muistettu / ehditty tehdä. Onneksi ei saatu sakkoja, vaikka törmättiin tarkastajiin leimaamattomat liput taskussa. Turisteille annetaan varmaan vähän armoa näissä asioissa.

Lippu on samantyyppinen kuin ”Helsingin sisäinen” eli sillä saa matkustaa tietyn ajan kaikissa kulkuneuvoissa. Lentokenttäbussin lisäksi tutuksi tuli lähijunat ja metrot, joilla pääsee hyvin lähes minne vain.

Majoitus ja sen lähinähtävyydet

Majapaikaksi oltiin valittu Itä-Saksan tyyliin sisustettu Ostel Hostel. Se olikin oikein elämyksellinen paikka ja sijainti oli erinomainen. Hostellin vierestä löytyi juna-asema, ruokakauppa sekä lukuisia ruoka- ja juomapaikkoja.

Ja mikä tärkeintä – tuolta oli lyhyt kävelymatka East Side Galleryyn ja YAAM -joenranta-mestaan.

YAAMin viereinen joenranta-alue on muutenkin hyvin mielenkiintoista seutua. Arkkitehtuuria ja ravintoloita jännällä twistillä 🙂 Nämä kaikki siis sijaitsee entisen Länsi- ja Itä-Saksan rajalla, Berliinin muurin vieressä (jotain siitäkin oli vielä jäljellä).

Tuolla YAAMissa käynti tuntui siltä kuin olisi tehnyt pienen tripin jonnekin Kaakkois-Aasian rannan Reggae-baariin. Myös Kööpenhaminan Christiania tuli mieleen (omat kokemukset sieltä on 90-luvun puolivälistä).

Puistot

Suurin yllätys itselleni oli se kuinka paljon Berliinissä on puistoja ja ”tilaa hengittää”. Muutama askel vilinästä ja olet täysin luonnon keskellä. Yhdessä puistossa törmättiin myös ulkoilmaelokuviin. Siitä lisää Cineout-blogin puolella: http://cineout.com/?p=1357

Alexanderplatz

Tämä aukio on varmaan kaikille Berliinin kävijöille tuttu. Siellä mekin käytiin ihmettelemässä Afrikkalaisia festareita ja vähän shoppailemassa. Mestan löytää helposti, koska sen läheltä kohoaa taivaisiin korkea televisiotorni. Se auttaa myös suunnistamaan Berliinissä, kun aina tietää missä suunnassa on tämä aukio.

Käytöstä poistettu lentokenttä

Yksi todella hauska löytö oli Tempelhofin lentoasema. Se on käytöstä poistettu ja nyt yleisessä hengailukäytössä. Järjettömästi tilaa temmeltää! Ihmiset lenkkeili, pyöräili, lennätti lennokkeja, piti piknikkiä yms yms. Ihan kuin olisi ollut festarialueella, josta puuttui ne festarit. Onneksi Berliinissä saa silti kaljaa joka paikasta. Tuonkin kentän laidalta löytyi anniskelualueita, jotka muistutti festareiden kalja-alueita.  Olut tuli muutenkin vastaan ihan joka paikassa. Kaduilla käveli siellä täällä ihmisiä kaljaputelit kädessä. No eipä ainakaan erotuttu joukosta 🙂

Tiergarten

Berliinin eläintarhassa ei käyty, mutta käveltiin sen edessä olevalta juna-asemalta toiseen erittäin tunnelmalliseen mestaan: Neuer See -järvelle, joka sijaitsi Tiergarten puistossa. Juuri tuossa paikassa kiteytyi hurjat vastakohdat: muutama askel suurkaupungin vilinästä ja olet soutelemassa järvellä täysin keskellä luontoa (ei tosin vuokrattu soutuvenettä tällä kertaa).

Myös kävelymatka Siegessäulelta (VoitonpylväältäBrandenburgin portille oli hauska. Tuon jälkimmäisen vierestä löytyi myös Holocaust Memorial (Euroopan murhattujen juutalaisten muistomerkki), joka on täynnä valtavia betonipaaseja. Niiden väleissä kävely oli oikeasti aikamoinen elämys.

Muuta

Joki-/kanaalibotskeja olisi ollut hauska kokeilla samoin kuin pyörän vuokraamista. Monta muutakin juttua jäi seuraavan reissun todo-listalle ja hyvä niin. Tässä oli ihan tarpeeksi nähtävää ja sulatettavaa yhdelle lyhyelle visiitille.

Berliini oli paljon kiinnostavampi ja monipuolisempi kaupunki mitä odotin. Suosittelen lämpimästi!

Lisäys 1: Parit fotot vielä:

Lisäys 2: Tehtiin reissu siis vaimon kanssa ja ilman lapsia. Ehkä aiheellinen lisähuomio 🙂

Did you like this? Share it:

Uusi MacBook Pro ja liitännät

Hankin muutama kuukausi sitten uuden MacBook Pro:n (late 2016 -malli). Se on osoittautunut erinomaiseksi läppäriksi, joskin ero vanhaan (olisikohan ollut vuoden 2014 malli) ei ole ollut ihan niin suuri kuin odotin.

Jotkut asiat ovat jopa menneet huonompaan suuntaan. Esimerkiksi näppäimistön tuntuma vaatii totuttelua. Myös nykäisystä irtoava MagSafe-virtaliitin on poistunut. Kaikista ikävintä on kuitenkin se, että koneesta löytyy pelkästään kuulokeliitäntä ja USB-C (Thunderbolt 3) -liitännät. Koneeseen ei siis saa vakiovarusteilla kiinni edes USB-tikkua tai iPhonea! Myöskään Applen oman bluetooth-hiiren ja bluetooth-näppiksen paritus ei onnistunut ilman lisävarusteena ostettavaa kaapelia! Onko Apple menettänyt järkensä? Ei kai yksi USB-adapteri olisi ollut liikaa vaadittu vakiovarusteeksi näin kalliiseen koneeseen? Myös SD-muistikortinlukijaa jäin kaipaamaan vanhasta koneesta.

Noh.. nämä nyky-Applen meininkiin liittyvät ongelmat oli itselläni tiedossa jo ennen koneen tilaamista. Niinpä tilasin Macin kaveriksi OWC:n telakan (n. 300 eur), joka liitetään tietokoneeseen yhdellä siistillä USB-C kaapelilla. Samaa kaapelia pitkin kulkee myös virta Maciin eli erillistä laturia ei enää tarvita. Telakasta löytyy kaikki tarvitsemani liitännät:

  • 5 kpl tavallisia USB 3.1 liittimiä
  • 2 kpl Thunderbolt 3 -liittimiä
  • mini DisplayPort -liitin
  • 10/100/1000 Ethernet -liitäntä
  • Muistikortinlukija
  • Kuuloke-/mikki
  • Optinen ääniulostulo
  • Firewire 800

Ainoa ongelma tämän telakan kanssa on se, että se ei ole saapunut vieläkään, vaikka tein tilauksen jo kolme kuukautta sitten! OWC ottaa vastaan ns. ennakkotilauksia, mutta toimitus tuntuu jostain syystä venyvän ja venyvän. Eli en osaa vielä sanoa onko laite oikeasti niin hyvä kuin miltä se kuulostaa. Toivotaan parasta. Siihen asti yritän tulla toimeen muutamalla donglella. Ei kovin tyylikästä eikä kätevää.

P.S. Olisiko Steve Jobsin aikana tällaiset aivopierut nähneet päivänvaloa?

 

 

Did you like this? Share it:

Blogien fuusio

Tänne blogiin kirjoittelu on ollut tauolla jo aika pitkään (videoiden tekemisestä nyt puhumattakaan). Syynä tähän paussiin on ollut kodin remontointi, joka on vienyt usean kuukauden ajalta kaiken kaiken ylimääräisen ajan. Nyt tilanne alkaa rauhoittumaan ja jatkossa on aikaa näille nettihommillekin.

Ensitöikseni päätin yhdistää vanhan Digitaalinen Elämä -blogin tähän Lunkiin. Eli jatkossa myös tekniikka-aiheiset jutut julkaistaan täällä Lunkissa ”digitaalinen elämä” katagorian alla. Linkki tähän aihekategoriaan löytyy myös tämän sivun ylälaidasta.

Saman yhdistämisen teen myös Matkamittari -blogille eli senkin sisällöt tulee löytymään jatkossa täältä Lunki.fi -osoitteesta. Blogien yhdistämisessä ja vanhojen postausten siirtämisessä menee vielä hetki, koska haluan tässä yhteydessä myös palauttaa vanhoista postauksista näkyviin ainakin osan.

Aiheet, jotka ei sovi digi- tai matkailu-osioihin, julkaistaan yleisessä Lunki-kategoriassa, jonne tulee kaikkea sekalaista maan ja taivaan väliltä. Ja nuo kategoriat siis löytyy nyt tuolta sivun ylälaidasta. Vanhaa sisältöä siirrän tänne näkyviin vähitellen kunhan ehdin.

Jatkossa ei sitten tarvitse enää muistaa kuin yksi osoite ja se on: Lunki.fi. Kiitos.

HIP HEI ja Hyvää Kesän jatkoa kaikille! 

Did you like this? Share it:

Video: Testissä Honda Zoomer-X skootterin kaljaboksi

Tämä video on vuodelta 2014, mutta se on aiemmin julkaistu vain rajatulle ryhmälle Facebookissa. Nyt on aika julkistaa testin tulokset kaikelle kansalle. Vanhoja videoita julkaisemalla voikin kivasti pelata lisäaikaa uuden videon kuvaukselle 🙂

Kannattaa huomioida, että nuo isot Chang-olutpullot on todellakin aika isoja. Tai siis oli. Nykyäänhän pullot on vähän eri näköisiä ja koko juoma on blandattu piloille. Mutta en nyt ala siitä avautumaan enempää. Rest in peace Chang! Olkoon tämä samalla kunnianosoitus tuolle entiselle suosikki-oluelleni.

Did you like this? Share it:

Sentti Miljoonaksi – Paljon melua tyhjästä?

Aiemmassa blogijutussa kerroin oman videobloggaamiseni taustoista ja mainitsin myös Sentti Miljoonaksi -projektin. Tässä vähän lisää muistelua aiheesta. Mukana myös pari lehtijuttua skannattuna (Vartti ja Helsingin Sanomat). Ne todistaa ainakin sen, ettei nykyinen ”tubetus-buumi” mikään ihan uusi ilmiö ole. Pääsi sitä nettivideoita tekemällä uutisiin jo viime vuosikymmenelläkin 😀

Tuo Hesarin juttu kiteytti mielestäni hyvin koko projektin ytimen ja samalla tämän meidän Sääntö-Suomen asennevamman: Paljon melua tyhjästä!

Se mikä tämän projektin nosti pinnalle oli se, että myytiin sentti huutokaupassa ja luvattiin sen ostajalle 1% koko projektin tuotosta. Ja siitäkös nettikansa raivostui. Ja virkamiehet tuomitsi koko homman laittomaksi. Tässä voisikin olla hyvä vinkki nyky-tubettajille: Tehkää jotain niin älytöntä, että kukkahattutädit ja -sedät herää talviuniltaan. Saatte melko varmasti pärstänne sosiaalisen median lisäksi myös valtamedian palstoille!

Vartti 19.11.2006:

Helsingin Sanomat joskus samoihin aikoihin:

Mutta jos vakavasti puhutaan niin Sentti-projekti oli oikeasti opettavainen ja hauska hanke. Tuon puuhastelun siivittämänä rohkaistuttiin Villen kanssa omien oikeiden yrityshankkeiden pyörittämiseen. Ja vaikka ne eivät ole (vielä toistaiseksi) mitään valtavan suuria menestystarinoita olleetkaan, on silti tosiasia, että ilman Sentti Miljoonaksi -nettivideoprojektia olisi nämäkin hienot seikkailut saattaneet jäädä kokematta. Ja kerranhan sitä eletään. Duunataan vielä kun ehditään!

Sentti Miljoonaksi -projektista on jäänyt Helenan palaute-nurkan lisäksi itselleni erityisesti mieleen yksi video, jossa haastateltiin ihmisiä Helsingin keskustassa. Kysymykset kuului:

  • Miten tekisit sentistä miljoonan?
  • Mitä tekisit miljoonalla eurolla?

Tässä kyseinen video-jakso uudelleen julkaistuna:

(Videon kuvauksesta, editoinnista ja laadusta laadusta vastasi pääasiassa Ville, en minä.)

P.S. Tuossa Vartti-jutun kuvassa voi muuten tarkoilla silmillä nähdä samankaltaisuutta fanittamaani The Prisoner tv-sarjaan, josta myös nettifoorumeilla käyttämäni nimimerkki ”Prisoner” juontaa juurensa. Oliko kyseessä hauska sattuma vai pyysikö toimittaja tarkoituksella meitä tekemään tämän asennon? Oliko hänkin Prisoner-fani?

Who is number One?

Be seeing you!

Did you like this? Share it:

Cineout esittely

Tällä kertaa esittelyssä toinen ylläpitämäni blogi / nettisivu: Cineout.com.

Tuon nettiosoitteen takaa löytyy sivusto, joka on pyhitetty ulkoilmaelokuville. Suomessa ulkoilmaleffat on ymmärrettävistä syistä aika hankalia järjestää. Kesällä illat ovat valoisia ja muina vuodenaikoina ei oikein tarkene. Tuo Cineout-sivusto perustettiinkin silloin, kun asuimme perheen kanssa väliaikaisesti Thaimaassa (ja myöhemmin Espanjassa). Noissa maissa ulkoilmaleffat on huomattavasti järkevämpi konsepti. Itse asiassa ihan mahtava konsepti! Tästä syystä myös blogi on englanninkielinen.

Koko projekti sai alkunsa siitä, kun seisoskelimme silloisen Thaimaan kotimme takapihalla ja vaimo kysyi, että eikös me voitaisi katsoa leffoja tässä pihalla mieluummin kuin sisällä. Innostuin ajatuksesta välittömästi. Meillä sattui vielä olemaan pihalla sellainen katos / terassi, jossa leffaa pystyi katsomaan yläkerrassa tähtitaivaan alla tai sateen sattuessa alhaalla katoksessa. Ja muutaman viikon päästä meillä olikin jo takapihateatteri kasassa. Oli todella siistiä katsella leffoja riippukeinusta gekkojen ja sammakoiden hoitaessa surround-tehosteet.

Tuon screenin rakentaminen oli myös hauska projekti. En osannut yhtään thaimaan kieltä, mutta kävelin silti paikalliseen metalliyritykseen selittämään millaisen häkkyrän haluaisin tilata. Paperille piirtämällä ja elekielellä sain viestin perille ja screenin kehyksen valmistus onnistui täydellisesti.

Ostettiin jopa popcorn-kone autenttisen leffa-tunnelman saavuttamiseksi.

Kankaan kävin tilaamassa yrityksestä, joka valmisti printattuja banderolleja. Jonkun aikaa jouduin selittämään, että haluan banderollin ihan valkoisena ilman mitään kuvitusta ja purjerenkaat reunoihin. Ja vielä mattapintaisen takapuolen eteenpäin. Sekä kankaan että metallikehikon teettäminen oli Thaimassa naurettavan halpaa. Videotykit sen sijaan maksoi enemmän tuolla kuin Suomessa ja malllistokin oli paljon kehnompi.

Myöhemmin rakennettiin samanlainen screeni myös Espajassa (tosin vähän isompana). Suomessakin meillä on tuollainen samanlainen, mutta aika vähän sitä pystyy näissä keleissä käyttämään.

Nykyään ei tehdä enää noin pitkiä reissuja ulkomaille, mutta aihe on edelleen kiinnostava. Ollaan käyty myös tutustumassa moniin oikeisiin ulkoilmateattereihin ja niidenkin arvostelut löytyy tuolta Cineout-blogista. Haaastateltiin myös joitain alalla toimivia ihmisiä. Käykää siis sieltä lukemassa jos aihe kiinnostaa. Ja jos jollain on jotain tähän liittyviä vinkkejä tai linkkejä niin laittakaa kommentteihin. Vaikka en enää sivustoa kovin aktiivisesti päivitäkään, teema on edelleen kiinnostava.

Ja jos vaikka saataisiin elvytettyä sitä Rekolan Kinon elokuvatoimintaa, niin tästä Cineout-harrastuksesta voisi olla senkin suhteen jotain hyötyä…

Be seeing you!

Did you like this? Share it: