Vanhojen juttujen kuvat

Siirsin joskus kesällä vanhoja postauksia Digitaalinen elämä -blogista ja Matkamittari-blogista tänne Lunkiin (kolme blogia yhdistettiin yhdeksi). Nyt vasta huomasin, että kuvat eivät siirtyneet mukana vaan jutuissa olleet kuvat viittaavat edelleen vanhoihin domaineihin. Nyt kun kyseiset domainit on suljettu, myös kuvat on lakanneet näkymästä. Arg!

Tällä hetkellä itselläni ei ole aikaa lähteä näitä korjaamaan, mutta yritän tehdä sen joskus, kun siihen on sopiva hetki. Olisi tämän siirron voinut varmaan vähän paremminkin suunnitella… Sori siitä!

Ainiin ja myös vanhojen juttujen palautus näkyviin jäi aiemmin kesken. Edelleen satoja vanhoja juttuja on piilossa. En tiedä kaipaako niitä kukaan, joten julkaisen niitä ajoittain, jos niissä sattuu olemaan joku ajankohtaiseen aiheeseen liittyvä yhteys.

Edit: Ratkaisin kuvien näkymättömyys-ongelman palauttamalla väliaikaisesti vanhat domainit. Yritän ehtiä virittämään pysyvän ratkaisun myöhemmin. Nyt kuvat kuitenkin taas näkyy.

Did you like this? Share it:

Tori avattu: Kolmen näytön ajosimu

Kierrätys on päivän sana. Nyt myös Lunki-blogiin on avattu Tori-osasto. Siellä ilmoitetaan myytävistä ja ostettavista tuotteista. Toki myös vaihto- ja lahjoitus-ilmoitukset menee tuon saman linkin alle. Ensimmäisenä siellä on kuitenkin nyt yksi myynti-ilmoitus kolmen näytön ajosimulaattorista. Myynti&Osto ilmoitukset löytyy ylävalikon Tori-linkin takaa tai suoraan osoitteella http://lunki.fi/myydaan-ostetaan/

Did you like this? Share it:

Missä viipyy lasten #metoo?

Kaikki kunnia viime aikojen #metoo -kampanjalle. Tänään kuitenkin törmäsin asiaan, joka kosketti itseäni enemmän kuin mikään netistä luettu metoo-juttu. Tämä sai myös itseni tuntemaan velvollisuutta toimia – edes jälkikäteen – tekemään jotain! Ja korostan vielä vahvasti: seuraava tilitys tulee tippaakaan metoo:ta väheksymättä – oikeastaan toivon sen vain korostavan asioihin puuttumisen tärkeyttä.


Tänään (22.10.2017) Tikkurilan urheilutalolla törmäsin mieheen, joka pahoinpiteli (ilmeisesti) oman poikansa henkisesti. Kyse ei ollut mistään hetken hermostumisesta, joita näkee kaupungilla aina välillä, kun ylirasittunut äiti tai isä tiuskii tyhmästi jälkikasvulleen. Sekin on toki ahdistavaa nähtävää ja monesti noissakin tapauksissa olen jäänyt miettimään jatkuuko moinen käytös pidempään ja mitä muuta taustalla mahtaa oikeasti olla. Aikuisten käytöksellä on kuitenkin valtava vaikutus lapsen psyykkiseen kehitykseen ja pienikin henkinen väkivalta voi aiheuttaa isot arvet.

Tämän päivän tapaus menikin sitten tämän osalta aikamoisiin sfääreihin. Itse olin kuvauskeikan jälkeen kantamassa kamoja autoon kovassa kiireessä Tikkurilan urheilutalon takaovesta. Takaovelle johtaa käytävä, jossa myös pukuhuoneet sijaitsevat. Tuolta käytävästä kantautui pienen lapsen lohduton itku. Kun kävelin lähemmäs, huomasin myös itkun aiheuttajan – tatuoidun, maskuliinisen ja agressiivisen miehen (oletettavasti ko. lapsen isän), joka haukkui poikaa valtavalla äänenvoimakkuudella.

Poika istui seinän vierellä olleella korokkeella itkien ja mies piteli häntä seinää vasten pitäen käsillään kiinni pään molemmilta puolin. Mies huusi jotain tähän suuntaan: “Tajuatko, että täällä ei itketä! Sun äitis tekee susta nössön ja nyhverön!”… Ja ties mitä muutakin. En muista miehen käyttämiä sanoja tarkalleen, mutta poikaa ja äitiä mies haukkui todella törkeästi. Äiti ei siis ollut paikalla ja meuhkaamisen sisällöstä päätellen epäilinkin ns. eroperhe-tilannetta, jossa lapsi on vuoron perään toisen vanhemman luona (tämä siis huudon sisältöön perustuva arvaus). Käytännössä isä siis huusi pojan olevan “epäkelpo” ja äidin olevan syyllinen siihen. Hän myös huusi, että äidin kanssa poika voisi  olla tuollainen, mutta isän kanssa ei. Itku piti kuulemma lopettaa heti ja palata salin puolelle harrastuksen pariin välittömästi.

Lapsen ja äidin haukkuminen, huutaminen ja seinää vasten pitäminen onkin varmaan juuri niitä tapoja, joilla lapsen saa rauhoittumaan…

Huuto ja haukkuminen oli aivan järjetöntä. Mies vaikutti oikeastaan hullulta. Tämä kaikki tosiaan tapahtui vielä niin, että mies piti poikaa (oisiko ollut 4-6 vuotias) fyysisesti otteessaan niin, ettei poika päässyt mihinkään vaan pystyi vain itkemään seinää vasten.

Paikalla (käytävässä, pukuhuoneen puolella ja muuten kuuloetäisyydellä) oli muitakin ihmisiä. Jopa viereiseltä biljardisalilta tultiin käytävän toiseen päähän ihmettelemään miehen räyhäämistä ja lapsen itkua. Itse jouduin kulkemaan tilanteen ohi monta kertaa, koska kannoin tavaroita autoon edes takaisin ravaten. Jossain vaiheessa mies ja uhri olivat siirtyneet pukuhuoneen puolelle, josta kaikui sama huuto ja itku eli tilanne jatkui pitkään. Pukuhuoneessa oli myös muita lapsia ja aikuisia.

Miksi kukaan ei puuttunut tilanteeseen?

Miksi kukaan ei mennyt väliiin? Miksi minä en puuttunut tilanteeseen? Olen miettinyt tätä asiaa siitä lähtien. Autoon istuessani ja paikalta poistuessani tulin fyysisesti pahoinvoivaksi. Siis pelkästään siitä mitä olin nähnyt ja kuullut. Pahoinvointi myös palaa aina kun ajattelen tilannetta. Olen pyrkinyt analysoimaan sitä miksei tilanteeseen puuttunut kukaan aikuinen itseni mukaan lukien. Tässä jotain analyysiä:

Koin tilanteen äärimmäisen “räjähdysherkkänä”. Muistan kyllä miettineeni toimintatapoja kuumeisesti.. Mitä minun pitäisi tehdä? Mitä voin tehdä? Autanko lasta, jos nyt puutun heidän perheen sisäisiin asioihin ja saatan hänen isänsäkin huonoon valoon? Näkeekö lapsi ulkopuolisen puuttumisen hyvänä vai huonona asiana? Entä jos (ja tod. näk. kun) tällaista tapahtuu muutenkin perheessä? Mietin myös rajaa, jossa fyysisen väkivallan raja ylittyisi (oltiin aika lähellä miehen painaessa pojan päätä seinään), jolloin minulla olisi oikea syy ja jopa velvollisuus puuttua asiaan.. Oli todella vaikea valita oikeaa tapaa toimia. Mutta miksi? Varmaan 99% tämän jutun lukijoista ajattelee, että tottakai tuohon on jokaisella velvollisuus puuttua. Mutta tilanteen lukeminen tuollaisella hetkellä on todella vaikeaa. Ja niin se oli muillekin, koska kukaan ei puuttunut tilanteeseen.

Pysähdyin isän viereen melko pitkäksi ajaksi tarkoituksella, jotta hän huomaisi, että minä ja muutkin paheksuvat tilannetta, mutta sillä ei ollut mitään vaikutusta häneen. Hän ei tuntunut huomioivan ympäröivää maailmaa lainkaan vaan jatkoi pojalle huutamista: “lopeta nyt tuo parkuminen!!!” Se teki tilanteesta vielä arveluttavamman.

Ehkäpä aistin jotenkin tilanteessa, että jos joku ulkopuolinen menee nyt lyömään lusikkansa tähän soppaan, voi pojalle käydä huonosti tilanteessa tai sen jälkeen… tai jollain muulla tavalla asiat saattaisi mennä entistä pahempaan suuntaan. On todella vaikea selittää sitä miksi tilanteeseen liittyi tällainen arpominen. En varsinaisesti pelännyt itseni puolesta. Paikalla oli porukkaa, jota olisi voinut pyytää vaikka tueksi ja ihan vieressä oli myös saliin johtava ovi, jossa oli tupa täynnä porukkaa. Jotenkin sitä vaan punnitsi päässään jotain “pienimmän vahingon strategiaa”. Tyyliin “jospa se nyt rauhoittuisi, kun ei mennä enempää heittämään vettä kiukaalle”… Tai ehkä käytävässä olleet muut lapsetkin vaikutti tekemisten ja sanomisten valintaan. En tiedä. Mitä enemmän asiaa näin jälkikäteen pohtii, sitä epätodellisemmalta ja uskomattomalta se tuntuu, etten puuttunut tilanteeseen ja ettei kukaan muukaan puuttunut.

Olisikohan omalla kohdalla alitajuisesti vaikuttanut sekin, että tulin tilanteeseen ns. muiden jälkeen? Eihän kukaan muukaan ollut puuttunut asiaan ennen minun saapumista paikalle… Mahdoinko alitajuisesti ajatella, että onko tässä taustalla jotain, mistä en tiedä ja onko asia jo hoidossa tai jotain..?  En tiedä. Ja sehän tässä ärsyttääkin.

Lopulta on mahdotonta selittää jälkikäteen miten tällaisessa tilanteessa toimii ja miksi. Itse päädyin siihen ratkaisuun, että menin salin puolelle kyseisen liikuntaryhmän jäsenen pakeille ja pyysin häntä kertomaan tilanteesta liikunta-ohjaajalle. Siirtyessäni seuraavan kerran käytävälle, olivat mies ja poika poistuneet käytävästä, mutta edelleen pukuhuoneessa. Äänenvoimakkuudesta päätellen tilanne oli jo ehkä rauhoittumaan päin, mutta ei kuitenkaan ohi.

Eli jos #metoo kampanjaan liittyy tarinoita siitä, miksei kukaan puuttunut, vaikka tiesi asiasta, niin toivon tuhat kertaa suuremmin, että nämä tarinat tuodaan esiin myös lasten pahoinpitelyiden kohdalla. Olivatpa ne sitten henkisiä, fyysisiä tai seksuaalisia. Hyi helvetti mitä jengiä täällä pallolla asustaa!

P.S. Jotain tämä kokemus kuitenkin opetti: Ensi kerralla jos törmään johonkin tällaiseen, puutun siihen sillä tavalla, etten ainakaan joudu jälkikäteen kysymään itseltäni “miksen puuttunut?”.

Did you like this? Share it:
Artikkeli kategoriassa

360-videoita LiveLähetin puolella

Kaikki mahdollinen aikani menee tällä hetkellä LiveLähetti -projektin käynnistelyyn ja sisällön suunnitteluun sille puolelle. Tästä syystä tämä Lunki-blogi saattaa viettää jonkun aikaa vähän hiljaiseloa. Mutta tulkaa ihmeessä LiveLähetin YouTube-kanavalle ja Facebook-seuraajaksi! Sisältö siellä on sellaista, jota olisin voinut ihan yhtä hyvin julkaista tässäkin blogissa. Tänään esim. testattiin 360-asteen livevideoita auton katolta ja moottoripyörän kyydistä.

Tilaa LiveLähetin YouTube-kanava tästä linkistä: https://www.youtube.com/channel/UCOvcjrUEI8yXh2tFizGvYfQ?sub_confirmation=1
YouTube: https://www.youtube.com/channel/UCOvcjrUEI8yXh2tFizGvYfQ
Facebook: https://www.facebook.com/livelahetti/
Instagram: https://www.instagram.com/livelahetti/
Twitter: https://twitter.com/livelahetti
Nettisivut: http://livelahetti.fi

Did you like this? Share it:
Artikkeli kategoriassa

KinoKivinokka 2017

Kävin eilen tsekkaamassa viidennen KinoKivinokka-tapahtuman. Olen kirjoittanut siitä aiemmin Cineout-blogin puolelle. Tällä kertaa otin tapahtuman käsittelyyn ihan suomen kielellä ja tein reissusta videon. Tää on niin hassuu tää tubeilu! 🙂

P.S. Videossa mainittu myös: Pop Up Kino Helsinki ja Kino Guggis (linkit vie Facebookiin).

P.P.S. En ollut tapahtumassa paikalla loppuun asti vaan katselin pääelokuvasta vain vähän alkua. Eli jos siellä on myöhemmin jotain kertomisen arvoista tapahtunut niin siitä en tiedä mittään.

Did you like this? Share it:

Kaljakellunta 1997-2017, osa 7

Tässä video eilisestä Kaljakellunnasta. Oli todella upea reissu! Kiitos kaikille! Roskaamiseen ei törmätty juuri lainkaan ja muutenkin hyvä fiilis oli aistittavissa kaikkialla. Todellinen hyvän mielen tapahtuma. Tämän paremmin ei voi kesäpäivää viettää!

LUE MYÖS:

Kaljakellunnan syntyhistoria
Kaljakellunta 1997-2017, osa 1
Kaljakellunta 1997-2017, osa 2
Kaljakellunta 1997-2017, osa 3
Kaljakellunta 1997-2017, osa 4
Kaljakellunta 1997-2017, osa 5
Kaljakellunta 1997-2017, osa 6

Did you like this? Share it:

Kaljakellunta 1997-2017, osa 6

Mediamylly Kaljakellunnan ympärillä on taas perinteiseen tapaan käynnissä. Tässä joitain otteita.

Radio Rock otti tapahtumaan nihkeän kielteisen kannan tämän aamun lähetyksessä. Onneksi yksi kuuntelija (Sakke) tunsi tapahtuman taustat vähän paremmin. Hän soitti lähetykseen ja kertoi Kellunnasta muutaman faktan. Oli hienoa puhetta! Kyseinen henkilö tuntui olevan hyvin sisällä Kellunnan filosofiassa 🙂

Kuuntele Saken soitto Radio Rockin lähetykseen tästä podcastista (kohdasta 38:00 eteenpäin):

(Radio Rockin juontajille tiedoksi, että nämä järjestysvastuut yms. asiat on kyllä käsitelty moneen kertaan julkisesti, esim. tässä jutussa ja siihen linkatussa haastattelussa.)

Myös Vantaan Sanomat on tehnyt kellunnasta kaksi juttua:

http://www.vantaansanomat.fi/artikkeli/545170-kaljakellunta-tuo-tuhannet-lillumaan-keravanjokeen-samanlaista-tapahtumaa-saa-etsia

http://www.vantaansanomat.fi/artikkeli/546254-nain-vantaalla-varaudutaan-kaljakelluntaan-keravanjoen-pohja-puhdistettiin

YLE taas raportoi näin: https://yle.fi/uutiset/3-9756142

Noista siivouskuluista oli muuten puhetta jo viime vuoden Kellunta-jutussa.

Suomen Kuvalehti julkaisi myös hauskan sarjakuvan (kiitos Kyllikille tästä bongauksesta):

Aikamoista. Toivottavasti huomenna ei tarvitse lukea mitään ikäviä uutisia tämän aiheen tiimoilta. Ollaan kaikki ihmisiksi ja pysytään pinnalla, eikös joo?


Juttusarjan seuraava osa: Kaljakellunta 1997-2017, osa 7

LUE MYÖS:

Kaljakellunnan syntyhistoria
Kaljakellunta 1997-2017, osa 1
Kaljakellunta 1997-2017, osa 2
Kaljakellunta 1997-2017, osa 3
Kaljakellunta 1997-2017, osa 4
Kaljakellunta 1997-2017, osa 5

Did you like this? Share it:

Kaljakellunta 1997-2017, osa 5

20-vuotisen Kaljakellunta-perinteen syväluotaava analysointi jatkuu 😉 Tällä kertaa pari sanaa alkupäräisestä reitistä. Ensimmäset kaksi vuotta (1997 ja 1998) lähdettiin Rekolan ja Päiväkummun väliseltä sillalta (Laurintie). Reitin päätös oli Tikkurilan Vernissa-talolla, ennen vesiputousta. Myös vuosina 2003 ja 2008 kelluttiin tuota samaa reittiä, mutta noina vuosina startti siirrettiin kuitenkin vähän edemmäs, Koivukylän ja Päiväkummun väliselle valkoiselle sillalle. Siellä oli uimarannan ansiosta enemmän tilaa isolle osallistujamäärälle.

Itse olen aina tykännyt eniten tästä alkuperäisestä reitistä juuri sen haasteellisuuden ja vaihtelevuuden takia. Tuo vuosi 2008 jäi kuitenkin viimeiseksi kerraksi tuolla reitillä. Syyn voi jokainen itse päätellä tästä 2008 videoklipistä:

Nykyisillä osallistujamäärillä ja jatkuvasti kasvavilla kelluntavälineillä tuosta ei tulisi enää yhtään mitään!

Vaikka joki on nykyreiteillä syvä ja leveä, kannattaa silti olla varovainen. Pysykää pinnalla!


Lue juttusarjan seuraava osa: Kaljakellunta 1997-2017, osa 6

Lue myös:

Kaljakellunnan syntyhistoria
Kaljakellunta 1997-2017, osa 1
Kaljakellunta 1997-2017, osa 2
Kaljakellunta 1997-2017, osa 3
Kaljakellunta 1997-2017, osa 4
Kaljakellunta 1997-2017, osa 7

Did you like this? Share it:

Kaljakellunta 1997-2017, osa 4

Kaljakellunta-perinteen aloituksesta on nyt siis kulunut tasan 20 vuotta. Se on viidesosa koko Suomen itsenäisyyden ajasta. Suomi 100 -leimaa tälle happeningille on silti varmaan turha pyydellä, vaikka ihan aiheellisesti voidaan jo puhua pysyvästä kansanhuvista / perinteestä.

Myös toinen kelluntaan liittyvä muistoni täyttää tänä vuonna pyöreitä. Käytiin nimittäin tasan kymmenen vuotta sitten (2007) Laosissa kokeilemassa sikäläistä kaljakellunta-aktiviteettia: Tubingia. Se oli aivan mahtavaa! Samalla se oli kuitenkin malliesimerkki siitä millä tavalla päihteitä ja vesileikkejä ei pidä yhdistää.

Joenrannan ravintoloissa myytiin täysin avoimesti kaikkia mahdollisia päihteitä oluesta viinaan ja huumeisiin. Raakaa laolao-viinaa sai ilmaiseksi. Sen jälkeen päihtyneet turistit kiipeili lukuisiin kivikkoisen joenrannan liaaneihin ja hyppyköysiin helposti arvattavin seurauksin.

Muistaakseni pelkästään vuonna 2011 kuoli 27 turistia lukemattomista loukkaantumisista puhumattakaan. Jossain vaiheessa koko touhu pantiin ainakin väliaikaisesti kieltoon. Nykytilasta en ole varma, mutta tässä yksi kohtuullisen tuore uutinen aiheesta: http://www.news.com.au/world/asia/another-australian-has-died-in-the-party-destination-of-laos/news-story/c7d668f819a5705d73a20c5c652ae2ca

Lunkin Matkamittari-osiosta löytyy meidän tubing-reissun muistot ja tässä vielä tänään koostettu video:

Muistakaa siis Kaljakellunnassa se kaikkein tärkein asia:

Pitäkää järki päässä ja pysykää pinnalla! Huolehtikaa myös kavereista!


Juttusarjan seuraava osa: Kaljakellunta 1997-2017, OSA 5

Lue myös:

Kaljakellunnan syntyhistoria
Kaljakellunta 1997-2017, OSA 1
Kaljakellunta 1997-2017, OSA 2
Kaljakellunta 1997-2017, OSA 3
Kaljakellunta 1997-2017, osa 6
Kaljakellunta 1997-2017, osa 7

Did you like this? Share it: