4K, UHD, HDR ja kotiteatteri

Olin tähän päivään asti skeptinen sen suhteen miten järkevää olisi hankkia 4K-tarkuuteen pystyvää kotiteatteria. Itselläni oli aiemmin 55″ Full HD OLED TV sekä Full HD videotykki. Molempien laatuun olin enemmän kuin tyytyväinen. En uskonut, että 4K-laatu voisi oikeasti olla niin paljon parempaa, että sitä oikeasti huomaisi tai siitä pystyisi merkittävästi enempää nauttimaan.

Nyt kun koko kotiteatteri TV:n ja myös viritinvahvistimen osalta on päivitetty UHD (4K) aikaan ja ensimmäinen 4K UHD Blu-ray on katsottu, on pakko myöntää – olin väärässä. Ja vaikka uusi televisio onkin 4K-tarkkuudelle melko vaatimattoman kokoinen (55″) niin silti ero kuvanlaadussa on uskomaton. TV:n eteen voi tulla ihan kosketusetäisyydelle ja silti kuva pysyy veitsenterävänä. Ja tekeehän se HDR-tekniikka varmasti myös omia taikojaan, vaikken pystykään sen tuomaa etua näin maallikkona arvioimaan sen tarkemmin. Joka tapauksessa olin täysin haltioitunut katsoessani 4K Ultra HD Blu-ray -versiota Lucy -elokuvasta.

Vaikka kuvanlaatu onnistui yllättämään, on tekniikan toimivuudessa ja käyttäjäystävällisyydessä edelleen valtavia puutteita. Tämä kyseinen 4K OLED TV (LG) ei aluksi hyväksynyt lainkaan XBOX One S:n lähettämää HDR-signaalia. Onneksi huomasin sen käydessäni XBOXin asetus-sivulla. Muuten olisin luullut HDR:n olevan päällä vaikkei se ollutkaan. Vasta kun TV:n ja viritinvahvistimen asetuksia kävi räpläämässä sieltä täältä, onnistui HDR-kuvan lähettäminen TV:lle. Lisäksi LG:n televisiossa oli joku totaalisen typerä energian säästö -toiminto vakiona päällä, joka teki kuvasta ihan liian tumman. Senkin asetuksen löysin ihan sattumalta valikoista.

Viimein sain kaiken kuitenkin kuntoon. Luulepa, ettei kovinkaan moni “tavallinen kuluttaja” tajua noista asetuksista hevon peppua ja katselee tietämättään paljon huonompaa kuvaa mitä laitteilla olisi mahdollista saada pihalle. Ilmainen vinkki laitevalmistajille: Älkää päästäkö niitä insinöörejä päättämään käyttöliittymistä ja muista loppukäyttäjälle avautuvista asioista!

Ainiin.. ja vielä yksi asia: Sen jälkeen kun sain XBOX Onen toimimaan, ei PS4 Pro:n kuva enää suostunut näkymään TV:ssä lainkaan. Sen ongelman selvittelyä jatkan huomenna. Pienistä insinörtti-övereistä huolimatta olen positiivisesti yllättynyt tämän tekniikan mahdollisuuksista.

Lue juttusarjan 2. osa ››

Did you like this? Share it:

Jätä kommentti

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *